hevosen töitä – maurin historiatarinoita

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/