Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Marraskuun 2017 tarinaa

FM Mauri Junttila

Muistaakseni sinä marraskuisena päivänä oli aurinkoinen melko lämmin sää. Vesalan Veikko isäntä ajeli uutuuttaan hohtavalla vihreällä Deutz – Fahr traktorillaan peltotiellään. Hän arvioi ja katseli peltojensa kuntoa odotellessaan tulevaa talvea.

Marraskuun puuhia

Vesalan isäntä tuumaili, että ”hyvällä näyttää olevan mallilla”. Talon kyntövuorossa olleet pellot olivat kauniinnäköisiä, hyvin kynnetyillä kynnöksillä, viilloksilla. Pellot saavat nyt levätä rauhassa talven yli. Ne ovat hyviä kylvöalustoja sitten ensi keväänä.

Vanhat, käytännön töissä viljelemään oppineet miehet puhuivat ennen, että peltojen kuuluu saada levätä välillä, muisteli hän. Niin on vuoroviljelyssä, opettivat ennen myös maamieskoulut. Siitä kirjoittavat myös monet maatalousalan julkaisut ja lehdet.

Veikko oli sinä päivänä kierrellyt traktorinsa kanssa viljelyksillään. Hän oli ajanut ensin talon kauimmaiselle pellolle. Hänellä oli mukanaan kevyt kirves, kevyt saha, lapio, vasara ja myös hiukan nauloja. Veikolla oli ollut mielessä kaiken viimeistely. Hän oli esimerkiksi tarkastellut niittylatojensa kuntoa, katsellut peltonsa veto – ojia. Hän heitti niihin pudonneet turppaat ja multakokkareet pois. Pellot olivat hänellä salaojissa, joten sarkaojia ei niissä ollut.

Nittylatojensa luona hän liikkui myös tarkkailevin katsein. Hän katseli sitä, että mitä pieniä puita hän antaa kasvaa ladon seinustoilla ja mitä vesoja karsii pois? Pienet muutamat puut ladon seinustoilla ovat maisemallisesti kauniita.

Merkitystä niillä on myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Pienet puut sopivat esimerkiksi rakennusalustoiksi pikkulintujen pesille. Niihin ne voivat kyhätä pesiään ja kasvattaakseen poikasiaan. Erään niittylatonsa räystän alle hän naulasi laudanpätkän suojaisaan paikkaan. Veikko tuumaili, että sen varaan saattaa peloilla ja niityillä viihtyvä pikkulintu rakentaa pesän ei kesänä. Omalta osaltaan silläkin on merkitystä maaseudun luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.

Ympäristön seuraamista ja kahvinjuontia

Hän ajoi vielä tehtaan maalilta tuoksuvan traktorinsa erään niittylatonsa aurinkoiselle seinustalle. Hän alkoi viettää siellä kahvitaukoa. Veikko tuumaili, että ”nautitaanpa nykyajan mukavuuksista”. Hän sääti traktorinistuimen miellyttävimpään asentoon. Laittoi saapasssukat ja saappaat turvaohjaamon lämpöpuhaltimen kuumaan henkeen. Hän etsi radiosta aseman, josta luetaan uutiset ja päivän peili. Veikko otti kahvit ja eväsvoileivät esille ja alkoi nauttia kauniin aurinkoisen marraskuisen päivän hetkistä.

”Tuolla Korventien ja nelostien välisellä uudehkolla yhdystiellä näyttää kulkevan autoja silloin tällöin”: tuumi hän. Hyvää vain, ettei siitä turhan suosittu tullut. Paljon kulkee nykyisin autoja nelostiellä. Jos, niitä alkaa vain osa liikennöidä tuota kautta. Kohta liikaa nekin saattaisivat olla? Kova autoliikenne vaatii esimerkiksi kovan tiepohjan. Melu – ja muuta ikävää haittaa ja saastetta autojen mukana kulkee myös.

Tuossa näkyi hetki sitten ajelevan paikallisia seminologeja. Temmeksen Keppaisen Matti meni Tyrnävän suuntaan ja Tyrnävän Matias Leuanniemi Temmeksen suuntaan. Muutamia tuntemattomia kulki myös tuossa autoillaan. Alasaarelan tohtoripojat tuossa myös liikkuivat. Kävivät katselemassa entisen kotinsa raunioita. Kiikareiden ja kameroiden kanssa olivat liikkeellä. Osaavia lintumiehiä kuuluvat he kaikki olevan.

Hetki sitten tuossa kulki kaksi mustalaisnaista autollaan kulkukaupalla lämpimiä suomalaisia miesten kerrastoja. Toinen heistä oli kuvankaunis tumma nainen ja toinen heistä klenkkasi ikävästi. Kivaa, kun liikkuivat kahvitaukoni aikana ja minulla sattui olemaan massi mukana. Ostin kerrastot itselleni ja Esko pojalleni.

Takalonlinjaksi sanotulla Keskikylään menevällä peltotiellä näkyy myös auto silloin tällöin. Erikoisempi tien nimi on mielestäni ”Takalonlinja”. Mutta, sillä nimellä se on kulkenut jo satoja vuosia. Se on niittytie Keskikylän ikivanhalle Takalolle. Linja nimi tien nimessä saattaa johtua siitä, että peltotie on viivasuora, kuin pyssyllä ammuttu.

Tuolla Junttilan luona näyttää traktorikaivuri olevan pienessä pellonraivaustyössä. Kovin onkin heidän piha – alueensa ja kotilaidun pieniä elää lypsykarjan kanssa. Nyt ovat ilmat hyviä siihenkin puuhaan. Maa ei ole jäässä. Se on melko kuivaa syksyn maapohjaksi ja eivätkä ole myöskään vielä lumet vaivana.

Veikko pohdiskeli: ”Koirista olen aina tykännyt. Itse olen Suomen pystykorvamiehiä, mutta en voi olla ihailematta Junttilan Ansaa”. Nytkin se näyttää olevan ahkerana mukana raivaustyössä. Vääntelee ja kääntelee siellä touhukkaasti äristen pieniä kiviä ja kantoja. On sopivan kaukana traktorikaivurista, ettei ole vaaraa sen vahingoittua, mutta lähellä, että välillä voi nätisti kipaista kaivurimiehen rapsutettavaksi.

Kun, käyn kyläilemässä Junttilassa, niin heidän sakemanni Ansansa on ystävällisesti hymyillen ovella vastassa. Sanoo jopa käsipäivää. Ansa on valioluokan paperikoira, kympin arvosanoin suorittanut koirakoulun testit. Ulkonäöltään komean kaunis, suurikoinen sakemanninarttu, se on. Aina iloinen ja reipas koira se on.

Se tuli Junttilaan muuan vuosi sitten. Helsingissä puutarhurina työskentelevä Liisa toi sen sinne mukanaan tullessaan kotiinsa kesälomalle. Ansa oli Junttilassa tarpeen ja hyvin se on sinne sopeutunut. Sillä on siellä aina kavereita ja puuhaa aamusta iltaan.

Se on hyvä ja luotettava kaverikoira. Kovasti hyödyksi se on heille ollut. Esimerkiksi Ansan Junttilaan tulon aikoihin lähes 10 hirven, uroshirven johtama hirvilauma oli ottanut talon pihan ja lähilaitumen omakseen – ”eellensä”. Pistoolin laukauksin peloteltuinakin, ne jääräpäisesti vain tulivat sinne jyrsimään. Ne hetkessä söivät tyhjäksi talon viereisen pienen kylvetyn italianraiheinälaitumen. Sekin ikävää, että lauma vei mennessään sorkissaan aitalangat kauas metsiin ”laitumella vierailessaan”.

Satuin juuri silloin pyöräileen Tyrnävälle Pömilään, kun näin Ansan olevan hirvien karkoituspuuhissaan. Pelkäsin jo kauhissani, että miten Ansa polon käy? TV:n luontokuvissa esimerkiksi Alaskasta susilauma tappaa karibuja ja muita hirvieläimiä ruuakseen. Joku, susi heidän laumastaan saattaa saada pahan tällin päähänsä hirven potkusta. Ansa riepu oli karkoituspuuhassaan täysin yksin ison hirvilauman keskellä.

Sarvipää ja hirvilehmät esittivät vastalauseitaan sarvin ja sorkin. Mutta, taipaleelle lähtö niille tuli. Ansa on kookas, poikkeuksellisen nopea ja voimakas. Ehti ketteränä jopa nopsasti hypätä hirvisonnin selkään, pelotellekseen sen laumoineen matkoihinsa.

Ehkä siinä jutussa on perää, kun Mauri oli eräänä kesäpäivänä ollut Ansan kanssa hillojen perässä kaukana Leppijärven takana. Eräs karhu olisi halunnut tulla jakamaan juuri poimitun hillasangollisen.

Oli ajattelemattomasti ja varomattomasti mennyt nuuhkimaan Maurin hillasankoa. Maurin täysinäinen hillasangon nuuhkimiset eivät sopineet Ansalle. Ei ollenkaan!

Niin siinä kohta kävi nolosti, että Metsän Kuningas juoksi niiltä marikoilta karmeasti ”saata – peetä” kiroillen ja takapuoltaan pidellen Ansan karkoittamana. Pienen matkan päässä se alkoi jäähdytellä tulikuumia killuttumiaan suosilmäkkeessä kylmällä vedellä. Se sieltä vielä pui vihaisena nyrkkiään ja käytti suuriäänisesti hyvin rumaa kieltä!

Näyttää Esko autoilevan takaisin Oulusta, kääntyi tuossa juuri pihalle, tuumi Veikko. Esko lähti aamusella ostamaan joitain lypsykoneen osia ja siihen uusia – uusimisen vuorossa olevia nännikumeja Oulusta. Lähden tästä katsomaan, että saiko hän niitä ja oliko hän ehtinyt ostaa Oulun torilta toivomiani markkinarinkeleitä?

Uskovaisten kylä

Uskovaisten, pääasiassa vanhoillislestadiolaisten (VL) kylä oli liminkalaisista ja tyrnäväläisistä koostunut pieni Korvenkylä. Sittemmin tapahtui Korvenkylässä sitä, että vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kaikki ovat olleet asuinkunnaltaan tyrnäväläisiä. Entisestä itsenäisestä Temmeksen seurakunnasta tuli kappeli Tyrnävän seurakunnalle.

Ennen käytiin pyhäisin seurakunnan sunnuntaimessuissa Tyrnävän kirkossa. Hyvin harvoin käytiin Limingan kirkossa. Joskus käytiin Temmeksen kirkossa. Monet kylän uskovaiset kävivät sunnuntaiseuroissa Tyrnävän Rauhanyhdistyksellä. Siellä on ollut sitä käytäntöä, että vanhoillislestadiolaisten seurat ovat sunnuntaisin kello 18 00.

Rippikoulussa käytiin enimmäkseen Tyrnävällä. Temmeksellä kävi rippikoulunsa muutamia korvenkyläläisiä, jotka olivat syntyneet 1920 – luvulla. Kotiseudullaaan ja kotona kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Uskovaisten seuroja on ollut muuan kerta kylän joka talossa. Aktiiveja uskovaisia Korvenkylässä ovat olleet: Alasaarelat, Laukat ja Kaikkoset. Puhujapapeista seuroista voidaan mainita esimerkiksi Tyrnävän entiset kirkkoherrat Jaakko Kaltakari ja Lauri Mustakallio. Esimerkiksi 1950 – luvun aluilla lestadiolaisseuroissa Alasaarelassa puhujina oli myös maallikoita.

Olin eräänä 1950 – luvun kesänä mukana, kun veikkani Kalervo Junttila ja setäni Eino Junttila kävivät seuroissa Alasaarelassa. Jotain he puhuivat seurain puheista ja tapahtumista illalla Junttilassa. En muista, että mitä he kommentoivat. Lapsen mieleen jäi vain jotain yleiskristillistä ja, että oli oltu uskovaisten seuroissa.

Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti 1950 – luvulla useiden vuosien ajan pyhäkoulua Korvenkylän lapsille kotonaan. Pyhäkoulu toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Eräänä kesäsunnuntaiaamuna menimme Korvenkylän pyhäkoululaisten joukolla Tyrnävän kirkon sunnuntaimessuun. Pyöräilimme sinne joukolla Keskikylän kautta. Lähdimme ensin Korvenkylästä kylätietä eli Takalonlinjaa myöten.

Kova kaatosade yllätti meidät. Niillä kohdin oli keskikyläläisen Keräsen Sulon uusi, vielä tuoreelta puulta tuoksuva heinälato. Se antoi hyvän suojan sateelta. Sinne tuli suojaan myös polkupyöräillen sunnuntaiulkoilullaan ollut Partas – Pekka. Hän kiroili tapansa mukaan karmeasti päälle noussutta kovaa, hetkessä läpikastelevaa sadekuuroa. Alasaarela uskovaisena rukoili Taivaan Isältä sateen loppumista. Kaatosade lakkasi. Sen loppumista pyydettiin samanaikaisesti yläkerran ja alakerran herroilta. Ennen vanhaan oli kesäisin ilmoja, että seudun yli kulki voimakas sadekuuro. Sitten oli tuntitolkulla tosi lämmintä ja aurinkoista.

Esimerkiksi hurmoshenkisyyttä uskonasioissa ei tiedetä Korvenkylässä olleen. Eräs erikoisempi tapaus sattui itsenäisyyspäivänä 1957. Lestadiolaisseuroihin Kaikkosella osallistui myös korvenkyläläinen emäntä Kaisa Tolvanen. Hän oli menehtynyt äkisti sairauskohtaukseen. Kaisa Tolvanen oli syntynyt Sortavalan maalaiskunnan suur Rytyssä vuonna 1903. Hän oli kokenut monet sotaevakon ikävät, harmit, surut ja vaivat.

Kulttuurissa mukana

Suomalaiskansallista kulttuuria muovannut nuoriseuratominta alkoi autonomian aikana. Silloin keisarinamme oli ollut valistunut Suomelle myötämielinen Aleksanteri II (1855-1881). Nuorisoseuratoiminta alkoi Kauhavalla vuonna 1877.

Nuorisoseuroja perustettiin aikanaan esimerkiksi myös Temmekselle ja Tyrnävälle. Niillä olivat olleet siellä omat toimitalot. Temmekselle helmikuussa 1918 perustetun Temmeksen suojeluskunnan oli ottanut asukkaakseen ja siipiensä suojaan paikallinen nuorisoseura, siksi kunnes se sai oman toimitalon suojeluskuntatalo Väinölän.

Nuorisoseurat järjestivät esimerksi ohjelmallisia iltamia. Korvenkyläläisten Iikka ja Hilma Pasasen (os. Konttila) eräät lapset löysivät tulevan puolisonsa Temmeksen nuorisoseuran iltamista. Nuoret olivat olleet silloin hiukan yli kaksikymppisiä.

Suojeluskunnissa oli ollut mukana myös kulttuurikasvatusta. Sen voi nähdä osaltaan polveutuvan nuorisoseurain alkiolaisuudesta. Niissä oli ollut esimerkiksi kesä – ja talviurheilua, kulttuuria, näytelmätoiminta, kulttuuriharrastusta ja myös nuoren Suomen tasavallan valistuskasvatusta. Nuorisoseurain ja suojeluskuntain toimintaaan liityi raittiuuden, henkisen kulttuurin ja urheilun harrastusta ja ihannointia.

Korvenkyläläiset Kalervo ja Mauno Junttila sekä Alpo Pasanen olivat kulkeneet mukana harjoituksissa Temmeksen suojeluskunnan sotilaspojissa. He osallistuivatt Temmeksen sotilaspoikain urheilutoimintaan ja myös näytelmäharrastukseen.

Aikuisina miehinä Temmeksen suojeluskuunan toimintaan olivat Korvenkylästä osallistuneet: Oiva Junttila, Pauli Vesala ja Toivo Ylitalo. Pauli Vesala oli nuoreksi maaseudun pojaksi poikkeuksellisesti opiskellut. Hän oli käynyt kauppakoulun. Hän oli koko työikänsä konttoristina eri konttoreissa. Viimeiseksi työkseen hän oli toiminut Muhoksen Osuuspankin varatoimitusjohtajana. Hän asui silloin Muhoksella.

Lähteitä:

Ahti Pasanen vv. 1897-1970.

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989.

Veikko Vesala vv. 1920-2006.

Oiva Junttila vv. 1922-2001.

Taimi Siitonen os. Junttila 1924 -.

Kalervo Junttila vv.1927-2014.

Alpo Pasanen vv.1928-1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspojatki

https://en.wikipedia.org/wiki/Deutz-Fahr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorisoseuraliike

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suviseurat

https://sites.google.com/site/oulunsuojeluskuntavv19391944/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljelykierto

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/seurat

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/nuorisoseurat

https://www.genealogia.fi/hakem/karjala/karjala31.htm

Tolvanen Juho maanvilj. Rytty
Tolvanen Kaisa emäntä Rytty Tyrnävä Korpi

 

Tyrnävän Korvenkylä

Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Lokakuun 2017 juttuja

FM Mauri Junttila

Lokakuussa ilmat ja maisemat nurmikoineen, puineen ja pensaineen muuttuvat nopeaan. Normaalikesinä alkukuu on melko lämmin. Luonto on vehreää ja vihreää.

Lokakuussa lisääntyvä valoton vuorokauden aika syventää varjoja. Yöt ja puiden varjot pidentyvät. Kohta alkaa myös ilmojen nopea viilentyminen. Lopulla lokakuuta on usein jo kovia yöpakkasia. Maat ja pellot saattavat olla jo jäässä loppukuulla.

Lokakuussa ruska on kauneimmillaan pohjoisen pallonpuoliskon maissa. Lehtipuut, lehtimetsät, pihojen sekä puistojen lehtipensaat menettävät kesäisin niitä pukevaa lehtivihreäänsä. Syksyllä luonto on toisen näköinen muutamia viikkoja.

Kasvimaailman ilmiöt tuovat meille muutamiksi syysviikoiksi värikkäitä näkymiä ja maisemia ihailtavaksemme ennen lehtien lopullista putoamista puista ja pensaista.

Ruska on tuonut jo useina vuosikymmeninä esimerkiksi Lapin matkailuun suosittuja ruskamatkoja. Ruskaa on syksyisin kaikkialla Suomessa, mutta nähtävästi tunturien muodot, niiden korkeus sekä näkyminen useiden penikulmien päähän vaikuttavat siihen, että ruska on komeinta sekä suosittua katseltavaa Lapissa.

Erilaisia lokakuita elettiin

Tyrnävän Korvenkylän kyläläistarinoissa kerrotaan siitä, kuinka suurten nälkävuosien (vv. 1865-1867) aikoihin, ennen tai jälkeen niitä, siellä oli raivonnut metsäpalo myöhään lokakuussa. Se oli saanut alkunsa myöhäissyksyn ukkosen salamaniskuista. Silloin oli ollut lämmin ja kuiva pitkä syksy. Ukkosia oli ollut vielä myöhään lokakuussa.

Tuhoisa mestäpalo oli polttanut sieltä kaiket metsät. Tarinoivat ennen, että Konttilan Korvenkylän erään karjamajan ikkunasta ehkä myöhemmän Kotakankaan sivuhaaran Keskitalosta olivat katselleet esteettömästi aina läheiselle Leppijärvelle saakka.

Se oli vuosi 1968, kun koimme säiden suhteen poikkeuksellisia aikoja ja ilmiöitä. Myöhään keväällä satoi huomattavan paljon lunta. Se peitti ja tukahdutti jo orailla olleet viljat. Monet isännät joutuivat uusimaan kevätkylvönsä.

Sinä, vuoden 1968 kesänä lunta alkoi sataa jo varhain lokakuussa. Se jäi pysyväksi lumeksi. Esimerkiksi hyvin harvoin maanviljelijänä virheitä tehnyt korvenkyläläinen Veikko Vesala (1920-2006) jäi odottamaan lokakuussa sataneitten lumien sulamista. Ne sulivatkin vasta seuravana keväänä. Se oli keväällä 1969 Vesalan isännälläkin vaivana, kun piti kyntää keskenjääneitä syyskyntöjä kylvöalustaksi varhaiskeväällä.

Vuoden 1968 lyhyt kesä ei ollut lähellekään hallakesä. Viljat ja heinät sekä perunat kasvoivat hyvin. Kesällä oli jopa muutama viikko tavanomaisia heinäkuun helteitä.

Oiva ja Ferguson

Yrjö Erkki Junttila (1900-1952) osti keväällä 1952 petrooli Ferguson TE 20 Oiva poikansa nimiin. Niinä aikoina piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa uuden traktorin ostoon. Valtiovalta säännösteli kansalaistensa ulos menevän rahan kulkua. Ostolupa Fergusonille oli saatu Lapinsodassa jalkansa menettäneen puujalkamiehen nimiin.

Ferguson tuli ajamalla Oulusta Tyrnävän Korvenkylän kotiinsa huhtikuun lopussa 1952. Sen ajoi sinne Tyrnävän Keskikylän maitoautomies Veikko Ilmari Pasanen. Seuraavana päivänä kuorma – auto toi Oivalle esimerkiksi noin 10 litran peltiastiassa moottoriöljyä, vajaan 4 litran kanistereissa, gallonoiksi sanottuissa jonkinmoisen määrän myös moottoriöljyjä, polttoaine – ja öljysuodattimia, tuulettimen varahihnoja, pienen säkillisen trasselia, vaseliiniä yms huoltoon liittyvää. Lisäksi autokuormassa tuli silloin ajankohtaisia, tarpeellisia Ferguson merkkisiä äkeitä (trkarhi), kyntöauroja 2kpl (trvältti), rautaiset kitkaketjut, hihnapyörän eli ”remmisiivan” yms.

Puujalkainen sotainvalidi Oiva alkoi myös ajaa Ferguaan jo sille päivälle. Se oli Fergussa huonoa, kun melko raskas kytkin oli Oivan puujalan puolella. Hän oppi painamaan vahvalla kädellään avuksi puujalkansa polvesta. Kytkin alkoi toimia Oivalla Fergussa.

Muhoksella tehtaan töissä ollut Kalervo Junttila kävi asentamassa kotinsa Ferguun ajovalot, työvalon, ns. tyytin eli äänimerkin ja teki siihen muitakin sähkötöitä ja huoltotöitä. Fergusssa oli eri öljyt moottoriin, vaihteistoon ja myös taka – akselistolle.

Ferguson joutui maatöihin jo tulopäivälleen. Ja, se joutui raatamaan kesäisin pitkät päivät, päivästä – toiseen useiden vuosien ajan. Se oli kesäisin sammutettuna vuosia vain välttämättömien tankkaus- ja huoltotöiden ajaksi.

Oivan Ferguson kävi aamuisin viemässä traktorikuorman kyläläisten maitotonkkia Keskikylän maantien varteen. Sieltä ne vietiin Oulun Valiolle kuorma – autokyydillä. Ferguson oli sitten ahkerasti maatöissä aina seuraavaan maidonvientiin saakka. Kuski tosin vaihtui, kun edellisen piti nukkua muuan tunti. Talvisin, kovien lumi – ja pakkastalvien aikana Fergusonin maidonviennin korvasi talon hevonen rekineen.

Se oli käytäntönä niinä aikoina useina vuosina, että traktoreilla tehdyt peltotyöt olivat selvitetty, tehty pois lokakuun loppuun mennessä myös syyskynnöt. Traktorit olivat mukana myös talojen puintitöissä. Puinnit olivat yleensä myös tehty lokakuulle. Kotipuutarhan ja metsien marjat olivat myös poimittu sekä säilötty lokakuulle.

Maataloustraktoreita hankittiin

Traktoreiden kova tarve isännillä alkoi helpottua vasta 1950 – luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Itäblogin maista tuoduilla traktoreilla ei ollut tuontisäännöstelyä. Neuvostoliittolaisvalmisteisia, nelivetoisia, hyviä, väkivahvoja Belarus merkkisiä, dieseleitä, kumipyörillä, perhetiloille soveltuvia maataloustraktoreita kolmipiste nostolaitteilla saatiin ostaa ilman ostolupaa.

Länsituontikin alkoi hiljalleen helpottua. Tosin sieltä annettiin meille ensin vain huonompaa tavaraa: Allgaier, Allis Chalmers, Fiat, Hanomag, Renault, Steyr, Volvo jne. Ensimmäiset raskastekoiset petroolilla käyneet Fordson Majorit olivat myös kovin huonoja. Isännät tekivät hevosilla töitään ja traktori vietti rokulipäiviä.

Tsekkoslovakiasta tuli monien onnellisten isäntäin pelastukseksi konetyöjuhdiksi perhetiloille soveltuvia Zetor 25A ja 25 K merkkisiä dieseltrakroreita. Niissä olivat vahvat kolmipistenostolaitteet ja hyvästä kumilaadusta valmistetut teräsvyörenkaat. Ne tekivät maa – ja metsätöitään luotettavasti silloin lähes ilmaisella dieselöljyllä.

Suomalaisia pikku Valmetteja tuli monien isäntien pelastukseksi ja pienestä koostaan huolimatta väkeviksi, väkivahvoiksi työkoneiksi pelloille ja metsiin. Oli ennen ollut myös hyviä luotettavia suomalaisia Takroja, Tampereella valmistettuja traktreita. Ne olivat ulkonäöltään nättejä ja sopivan kokoisia perhetiloille.

Mutta, valitettavasti Takrat olivat satumaisen kalliita. Sittemmin, meillä suosituksi tullut erinomainen ja tehokas sininen diesel Fordson Major oli hinnaltaan vain puolet suomalaisen Takran hinnasta. Suomeen saadut kumipyöräiset siniset Fordson Major dieseltraktorit olivat maatalous- ja muussakin käytössä erinomaisia – pistämättömiä.

Putte Possu

Kotiteurastukset olivat melko yleisiä vielä vuosisadan 1900 – viimeisen neljänneksen alussa. Joskus 1970 – luvulla alkoi tulla säännöksä kotiteurastuksiin. Suomalainen maatiaissika oli 1900 – luvulla ja varhaisemminkin merkittävimmässä osassa meillä ihmisten lihansyöntiin pohjautuvassa, ihmisten ravintoketjussa.

Pienistä näteistä porsaista kasvoi isoja lihavia, raskaita teurassikoja. Vain suurilla useita karjakoita työllistäneillä taloilla oli emakkosikoja porsaiden tuotantoon. Perheviljelmät ostivat pikkupossuja kasvamaan esimerkiksi Limingan Alatemmeksen lakeuden kuntainliiton omistamasta kunnalliskoti Marttilan suuresta emakkosikalasta ja varhaisemmin Tyrnävän osuusmeijerin Tyrnävän kirkonkylän emakkosikalasta.

Nuo mainitut sikalat eivät olleet kovinkaan kaukana kotiporsaan noutoon esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylään. Porsaita saattoi noutaa niistä helposti vähällä vaivalla hevos – tai traktorikyydillä. Toiset ostivat niitä useampia kerralla, mutta ainakin yhden kesäporsaan isännät ostivat keväisin. Eräänä keväänä Oiva kävi ostamassa porsaan Alatemmeksen kunnalliskodista polkupyöräkyydillä. Porsas matkasi uuteen kotiinsa lämpimästi villapuseroihin käärittynä Oivan selkärepussa.

Oiva oli sotainvalidi. Hän menetti vasemman jalkansa Lapinsodassa. Kuntouduttuaan hän alkoi liikkua paljon ja jopa joutuisaan kävellen, hiihtäen, polkupyörällä ja Fergulla sekä myös mopedilla. Myöhemmin hän liikkui paljon henkilöautollaan. Oiva kulki marjastamassa ja sienestämässä. Hän kulki myös haulikon ja/tai luodikon kanssa syksyisin metsästämässä hyvin syöneitä, raskaasti lentäviä metsäkanalintuja.

Hänen metsästämänsä monet kymmenet ehkä sadat mettikanat, peltopyyt, metsot ja teeret olivat suuri ja välttämätön ruokalisä Oivan pienille aina nälkäisille siskoille ja veljille. Oiva asui kotonaan ja ruokki siskojaan ja veljiään niin kauan, kunnes Fergun maidonajot päättyivät. Hän lähti työmieheksi Ouluun ja muiden töihin.

Puttetarinaa

Tunnetussa, usein kaikkialla joulun aikoihin soivassa Juicen ”Sika” joululaulussa se teurastetaan jouluksi. Mutta, monesti ennen vanhaan kotiteurastusten aikaan maatalon kotisika tuli matkansa päähän selvästi aikaisemmin. Ilmat säätelivät pitkälle Putte rievun, kotipossun elinkaarta.

Joskus oli jo lokakuun lopussa kunnolla jäätä, lunta ja pakkasta. Kesäsika teurastettiin oikean talven lähestyessä. Suolaton liha oli terveellisempää, suolatun lihan voittavaa. Hyvää tietysti oli, kun paloiteltu teurassianruho säilyi jäätyneenä, suolaamattomana aitassa tai puodissa.

Se oli oma vaivansa, jos alkaneen talven keskelle tulivat pitkät lauhat. Ruhon paloja joutui suolamaan tai jopa paistamaan pirtin uunissa suurempia määriä. Se ei mennytkään, niin kuin oli ensin ajateltu Puten lihojen kanssa.

Kaikki muuttuu aikanaan. Perusperheille erinomaiksi elintarvikkeiden säilytykseen osoittautuneita pakastearkkuja alkoi tulla markkinoille yleisesti 1970 – luvulla. Niinä aikoina tulivat meille myös monet erinomaiset elintarvikekauppojen possunliha erikoistarjoukset. Taajamien kaupoista myytiin useiden kilojen tuoreita sianlihapaloja tarjouksessa – tosi edullisesti. Ne nähtävästi vähensivät kesäpossujen kasvatusta. Kohtalaisen edullisten broilerien lihain syönnit yleistyivät myös nopeaan. Niitä kasvatetiin valtavan suurissa kasvattomoissa. Tuotiin sitä ulkoakin.

Putte nuorena

Erilaisia kokemuksia ja tilanteita oli Puten elinkaaren aikana. Possuvauvana, nuorena sikalapsi, porsas oli oikeastikin ”kaunis, kuin sika pienenä”. Vanhaan aikaan sikalapset viettivät iloista ja leikkisää elämää turvallisesti sikaäidin eli emakon huomassa.

Usein, ennen vanhaan sikalapsen elämä jatkui kivana ja leikkisänä vielä äitiemakon nisistä lähdettyään. Monesti Limingan Alatemmeksen kunnalliskoti Marttilan sikalasta tullut tullut porsas sai asua muutaman päivän lämpimässä pirtissä. Siisti, tervemassuinen sikapossu nukkui leppoisia, rauhallisia öitään talon lasten kanssa lämpimäin peittojen alla. Sängyssä saattoi joskus olla paljon nukkujia: omia ja kylän lapsia, kissoja, koiria ehkä pentuineen ja myös pari sikapossua. Omia tai naapurin.

Leikkikavereita possuilla piisasi. Oli talon lapsia ja naapureiden lapsia. Ei välttämättä kotipossun elämä huonontunut kesänkään tultua. Se saattoi saada kulkea kesäisillä aurinkoisilla kukkaiskedoilla vapaasti lasten kanssa juosten, kirmaten ja leikkien.

Syksymmällä, kun pieni possu oli jo melko kookas. Tavallisesti se joutui asumaan yksin tai sikakaverinsa kanssa navetan nurkan karsinassa. Lasten kanssa leikkimiset ja juoksemiset niityillä ja kukkaiskedoilla olivat jääneet kesän huveiksi. Joku saattoi rapsuttaa kivasti korvan takaa ja selästä, kun kaatoi ruokaa kaukaloon ja heitti puhtaita olkia vuoteeksi karsinaan. Toivotti sioille – lihomista, kasvamista!

Lahtipäivä

Ne olivat sinäkin syksynä jo pienet pakkaset alkaneet, kun meille tuli veljiä ja joskus myös naapurin serkku Alpo Pasanen teräviksi hiottuine puukkoineen ja pistooleineen lahtiin. Tuntui, että silloin parasta oli meikäläisen ryömiä pirtin sängyn alle piiloon.

Kun, sitten aikanaan katsoin pirtin ikkunasta, niin sianruho oli puulavalla pukkien päällä karjakeittiön edessä. Miehet puuhasivat sen kanssa ruhon puhdistustyössä. Paljon kuuman veden kanssa he kalttaamis – / kollaamistyötään tekivät. Kaltattava teurassianruho höyrysi märkää kuumuuttaan säkkikankaiden alla. Taputtelivat sitä pelkin käsin tai mieluummin esimerkiksi ison rautaisen vesikauhan, kuupan pohjalla.

Sitä alkoi jo kohta tohtia mennä katsomaan kyseistä puuhaa. Kalervo oli tavallisesti teurastuspuuhassa ”mestarina”. Toiset olivat hänellä apulaisina. Hän leikkasi jotain pientä makupalaa uteliaalle lahtipuuhia läheltä seuraavalle talon kissalle.

Väärältä vaikuttavaa

Olisiko meidät ihmispolot aikoinaan luotu jotenkin väärin? Kiltimmältä vaikuttaisi, jos olisimme kasvissyöjiä. Lihansyönti on ehkä syntiäkin? Kaloilta revitään onkiessa leuat ja suun seutu rikki. Sekin on ikävää luonnoneläinten väärää kohtelua.

Se on kovasti väärää, että monissa uskonnoissa uhrataan viattomia eläimiä jopa pieniä lintuja. Ikiaikaisten suomalaisten luonnonuskontojen ihmiset saattoivat ehkä tehdä vähemmän ns. syntiä ja kunnioittivat varmaan eniten eläinten oikeuksia.

Arvellaan heidän vieneen eläinten ja kalojen teurasjätteitä joillekin tietylle kiville tai jonkin ikihongan juurille. Ne olivat olleet kuin uhriksi Ukko Ylijumalalle tai muille jumalille, joilla oli nähty olleen kuin oikeuksia tarjottuihin teurasjätteisiin.

Viime sodissamme menetetyn Karjalan, Sortavalan maalaiskunnan Suur – Rytystä sotapakolaisena Tyrnävän Korpeen (nyk. Korvenkylä) perheensä kanssa muuttanut Juho Tolvanen tainnutti teurastettavan sian lyöden sitä kovalla voimalla painavalla rautalekalla otsaan.

Monet isännät ennen vanhaan tekivät siten, että kotiteurastuksessa tainnuttivat teurassian lujalla rautalekan iskulla otsaan. Tavallisesti ja yleisimmin käyttivät siinä puuhassa ampuma – asetta. Pistooli oli varma ja nätti teurassian tainnuttava ase.

Tarinoivat ennen sellaista, että sotapoliisina rintamilla sota – aikana toiminut Juho Tolvanen oli saanut niin syvän vihan aseita ja pyssyjä kohtaan, ettei koskenut niihin enää rauhan tultua.

Lähteitä:

Ahti Pasanen vv. 1897-1970.

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989.

Oiva Junttila vv. 1922-2001.

Kalervo Junttila vv.1927-2014.

Veikko Vesala vv. 1920-2006.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/lokakuu/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenkarjatalous.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Veri_ruokana

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruska

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynt%C3%B6

https://riista.fi/wp-content/uploads/2013/04/Mets%C3%A4stysajat-2016_2017_Final.pdf

https://fi.wikipedia.org/wiki/Takra

https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakulttuuri/nykypaiva-rakentuu-historian-paalle/keittion-koneellistuminen-1900-luvulla

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_muinaisusko

http://lukio.palkane.fi/raamattunet/suom_mui.html

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=3135865

https://www.genealogia.fi/hakem/karjala/karjala31.htm

Tolvanen Juho maanvilj. Rytty
Tolvanen Kaisa emäntä Rytty Tyrnävä Korpi

Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Syyskuun 2017 juttuja

FM Mauri Junttila

Erilaisia ilmoja oli ennenkin. Kun, esimerkiksi Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti syyslukukautensa vuonna 1952 syyskuun kahdeksantena päivänä. Silloin, oli vielä lämmintä. Ilmat saattoivat joinakin päivinä olla jopa helteisiä. Seuraava, vuoden 1953 talvi oli hyvin kylmä. Puhuivat silloin huippukylmistä – 40C pakkasista.

Paljasjaloin

Ennen kuljettiin kesäisin hiekkateillä ja niityillä sekä pelloilla paljon paljain jaloin. Sitä tapaa oli lapsilla, aikuisilla ja vanhoilla ihmisillä. Kun, koulu alkoi syksyisin, ensin kengät tuntuivat puristavilta. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että jalat kasvoivat. Eli kengät kävivät pieniksi kasvaneisiin jalkoihin. Jalkaterät olivat myös tottuneet vapauteen kesän aikana. Siksikin kengät tuntuivat ahtailta ja puristavilta.

Yleistä oli ennen paljasjaloin kulku. Vanhat kuvaukset ja koulukirjat kertovat kuinka esimerkiksi 1800 – luvun tunnettu kansalliseepos Kalevalan runojen kerääjä Elias Lönnnrot oli kulkenut laajassa Karjalassa pitkiä runonkeruumatkojaan paljasjaloin.

Paljasjaloin oli kuljettu ennen kesäisin yleisen tavan mukaan paljon ja kenkien puuttuessa kuljettiin pakosta ilman kenkiä, paljasjaloin. Mutta, niinä 1950 – vuosikymmenen alkuaikoina kaikilla koululaislapsilla olivat kengät, useitakin. Niitä ostettiin kaupasta usein omilla rahoilla, esimerkiksi makeiden meskumarjojen myyntirahoilla. Silloin, 1950 – luvulla, oli jo sitä, että kenkiä ja saappaita oli ostettavissa kaupoista ja ihmisillä oli myös rahaa ostaa niitä.

Muutamat kunnat antoivat syksyisin kumisaappaita koululaislapsille. Vanhempaan aikaan, erityisesti sota – aikana ja heti sen jälkeen kengistä oli ollut paha pula. Niitä ei saanut silloin rahallakaan. Oli pulaa nahkasta, josta tehtiin kenkiä. Ei ollut myöskään kumiteriä työkenkiin. Kaikesta oli pulaa sota-aikana ja sen jälkeen.

Niinä 1950 – luvun alkuaikoina usein koulaisen vaatimaton kenkävarasto olivat yhdet nahkamonot eli hiihtokengät, kumisaappaat ja/tai kumiteräsaapaat, matalat tennarit, joillakin olivat nahkaiset, nauhalliset nätit kävelykengät. Monella koululaisella olivat nahkasaappaat. Niistä ”jatsarit” olivat arvokkaimmat, kauneimmat.

Temmeksen Haurukylässä lapset kulkivat kansakoulunsa kotoa käsin. Joillakin lapsilla saattoi olla pitkiä koulumatkoja. Siellä ei kuitenkaan ollut sitä, kuin oli ollut monissa Suomen erämaakunnissa, että lapset asuivat viikot koulujen asuntoloissa.

Haurukylän kansakoulussa kuljettiin kesällä kävellen. Pyöräily tuli suosituksi vasta vuosikymmenen lopulla. Talvisin koulumatkat kuljettiin aina hiihtäen.

Syksyisin alkavaan koulunkäyntiin liittyvää oli ennen myös se, että maaseudun kesäinen ilo ja mukava eli aitoissa nukkumiset jäivät. Tapa jäi pois syksyltä. Kansakouluun lähdettiin heräten pirtin sängyistä tai kamareiden sängyistä. Siksikin menivät aitan sängyt lapsilta, kun syksyisin aitta alkoi täyttyä puidusta viljasta. Ne veivät alkusyksystä tilan aitoista. Yökylmät tulivat myös aitoissa nukkuvien vaivaksi.

Haurukylän kansakoulu oli kaksiopettajainen. Heillä olivat opetettavina yläluokat ja alaluokat sekä jatkokoululuokka. Oppilasmäärät kasvoivat Haurukylässäkin, kun viimeiset viime sodan jälkeiset suuret ikäluokat tulivat kouluikään. Joutuivat siellä jopa laajentamaan kansakoulurakennusta. Tarinani Haurukylän kansakoulu on ollut lakkautettuna jo kymmeniä vuosia. Niin on käynyt monelle Suomen kyläkoululle. Haurukylän kansakoulu oli aloittanut toimintansa 1920 – luvun alulla ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon pirtissä.

Urheillaan

Kansakouluni alkamisvuonna, noin kuukausi ennen koulun syyslukukauden alkua päättyivät siihen astisen Suomen tärkein urheilutapahtuma eli Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaiset. Suomi ei ollut silloin enää suurjuoksijoiden maa kaikkien.- suurtenkin juoksukilpailuiden varma voittaja. Juoksijalegenda Paavo Nurmikin oli jo vanhoja miehiä Helsingin olympialaisten aikana.

Huippujuoksijoita Helsingin kesäkisoissa oli esimerkiksi tsekkiläinen suurjuoksija Emil Zatopek. Helsingin kesäkisoista tuli Suomelle kuusi kultamitalia, mutta ne tulivat muista kuin juoksulajeista. Olympialaisista oli niiden aikana meille paljon seuraamista. Televisioiden aikakausi oli silloin vielä hyvin kaukana edessäpäin, mutta radio ja monet lehdet kertoivat Helsingin kesäolympialaisten urheilutapahtumista.

Yleisurheilu oli heti kansakoulun alaluokilta suosittua. Juoksu saattoi olla suosituin urheilumuoto? Oli silloin 1950 -luvun koululaislapsilla mahdollisuus harrastaa monia kenttälajeja kiekonheittoa ja keihäänheittoa. Lentopallo alkoi nostaa suosiotaan. Pesäpalloilu oli edelleen suosittua. Kesälajikilpailuja ja juoksukilpailuja oli jo ensimmäisen päivän sisälle kansakoulun alkamisesta. Talvella hiihdettiin ”veikko hakulisina ja muina superhiihtäjinä” kilpaa usein.

Haurukylän kansakoulu oli lasten ja nuorten kokoontumispaikka kouluaikojen ulkpuolellakin. Siellä harrastettiin usein esimerkiksi lentopalloa. Muina urheilulajeina harrastettiin esimerkiksi keihään – ja kiekonheittoa.

Haurukylän kansakoulun läheisyydessä oli vaatimattoman Temmesjoen melko kookas Niemelän/Hoikkalan törmä. Se oli suosittu mäenlaskupaikka. Siellä voitiin laskea pisimmillään lähes sadan metrin liukuja. Välillä joku katkaisi mäessä suksensa. Mäki oli talven suojakeleillä kova ja liukas. Kipeää teki kaatua jäiselle rinteelle. Tietääkseni siellä ei kukaan katkaissut jäseniään. Koulun hiihtokilpailujen kaikki ladut kiersivä kyseisen törmän kautta. Niitä olivat kilometrin latu ja kolmen ja neljän kilometrin ladut.

Isokosken Altin ja Eeron sekä Mäkelän Sepon kotien luona oli jokitörmässä Möyryn törmäksi sanottu pieni jyrkkä mäki. Siellä oli pystysuraa laskua oli runsas 10 metriä. Se vaati taitoa laskea kaatumatta.

Aapista luetaan

Lukutaito on ihmiselle hyvin tärkeä. Eivät aina kaikki ole osanneet lukea Suomessa. Hyvin kauan Suomessa oli ollut lukutaidottomuutta. Sitä oli ollut vielä 1900 – luvulla.

Kansakoulun tarkoitus oli opettaa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan. Yleistä tietoutta niissä opetettiin myös kuten: luonnontietoa, historiaa ja maantietoa sekä ympäristöoppia. Piirustuskin oli merkittävä taito lasten opetella. Asioiden kuvaaminen piirtämällä on merkittävää ja tärkeää se myös on. Uskontoa ja raamatunhistoriaa oli ennen paljon kouluissa. Kouluilla oli myös sellaisia kivoja mukavuuksia kuin lainakirjasto. Esimerkiksi Santeri Ivalon; Juho Vesainen jne.

Kotiseutuun tutustuttiin ympäristöopin tunneilla. Käytiin koulusta esimerkiksi linja – autoretkellä Oulussa. Haurunkangas kansakoulun vieressä oli mainio sivu lukea Pohjois – Pohjanmaan kangasmaastosta. Lähellä virtasi Pohjanlahteen laskeva pieni Temmesjoki, mikä tarinoi ympäristöstään ja pohjoispohjalaisesta tasankomaiden rauhallisesti virtaavasta lyhyehköstä joesta.

Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan opeteltiin kuutena päivänä viikossa. Lauantai oli muita lyhyempi koulupäivä. Käsitöitä oli jo ensimmäistä vuodesta. Se oli ensin vain vaatimatonta patalappujen virkkaamista. Haurukylän kansakoulussa oli taitavia puutöiden tekijöitä. Esimerkiksi kansakoululainen Seppo Korkala teki jossain 8-9 vuoden iässä kauniita jakkaroita, joita eivät kyenneet tekemään edes aikuiset miehet.

Haurukylän kansakoulua sanottiin myös Mikkolan kouluksi. Sen tontti oli aikoinaan lohkaistu viereisestä Mikkolan talosta. Kyseistä taloa isännöi Pyhännältä muuttanut maanviljelijä Ville Luttinen. Kansakoulun vieritse kulki nelostie. Se oli 1950-luvun alkupuolella suuren rakennustyön alla. Valtatien linjausta muutettiin monin paikoin. Esimerkiksi entinen Haurukylän kautta kulkenut valtatie nelosie jäi kylätieksi. Haurunkangas muutti muotoaan 1950 – luvulla. Sieltä ajetettiin paljon maa-ainesta uudelle nelostielle. Sinne jäi muutamia suuria uintikelpoisia hiekkakuoppia.

Kansakoulun ohi kulki vanhaan aikaan harvakseltaan ”onnikoita”. Siihen aikaan niissä olivat isot takapuskurit, jotka olivat vaarallisia ”ookauspaikkoja” lapsille. Opettaja kertoi meille tarinaa kahdesta koululaispojasta, jotka olivat ookanneet onnikan takapuskurilla. Heidän kyydistä hyppäämisensä oli epäonnistunut pahoin.

Siihen aikaan käytettiin paljon kippurakärkisiä nahkakenkiä. Pojat olivat jääneet roikkumaan kenkäinsä kärkien kippuroista takapuskuriin. Kuljettaja ei ollut huomannut tapausta. Pojat olivat roikkunet siellä ties kuinka pitkän matkan? Poikain kasvojen etuosat olivat hankautuneet täysin pois karkean hiekkatien hankaamana.

Temmesjokivarressa Haurukylässä oli silloin 1950 – luvulla vesivoimalla toimiva ja vielä käypä pieni puuraaminen Mikkolan raamisaha ja jauhomylly. Joessa oli sillä kohtaa vuolaampi, vetisempi kohta ja lisäksi pieni saari. Ne soivat edellytykset rakentaa kyseiseen kohtaan vesivoimalla toimivat pienet myllyn ja sahan. Ne omisti temmesläinen leskirouva Aune Aura. Kyseiset rakennukset ovat nykyisin museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän kunnan Temmeksen kylän kulttuuripolkua.

Ympäristöopin tunneilla käytiin tutustumassa noihin Temmesjokivarren vesivoimalla toimiviin laitoksiin. Puuraamisahalla sahasivat sinä tutusmispäivänämmekin tukkeja lankuiksi ja laudoiksi ja myllynkiviparit myllyssä jauhoivat viljaa. Rouva Aura tarjosi meille pienille tutustujavierailleen kuumaa kaakaota.

Haurukyläläinen Olli Rusila oli rakentanut pienen vesivoimalan tuottaakseen sähköä kotitalouteensa. Siinä oli myös hyödynnetty joen ja sen rannan välistä pientä saarta ja kapean kohdan kautta virtaavaa hiukan vuolaampaa veden virtausta.

Haurukyläläinen Albert Rusila oli löytänyt muutamia ikiaikaisia kivikauden esineitä mailtaan. Niihin saimme käydä tutustumassa eräällä ympäristöopintunnilla. Haurun talon löytöesineet menivät aikanaan Pohjois – Pohjanmaan museon kokoelmiin Ouluun. Temmes oli noussut jääkauden jälkeen merestä nopeampaa kuin alempana sijaitseva Limingan taajama. Siellä merivesi lainehti vielä pitkään.

Haurukylässä on vanha Mouckan talo (nykyisin Isokoskien omistama). Siellä kohteena koululaislapsilla oli esimerkiksi talon vellikellon ihmettely ylhäällä aitan päädyssä. Haurukylän Mouckaa on joskus isännöidyt valtiopäivämies Abraham Schroderus (1690-1775). Temmes oli silloin kuulunut kylänä suureen Liminkaan.

Haurukylän kansakoulun vieressä oli kiva erikoisuus kuten Limingan osuuskaupan sivumyymälä. Sieltä voitiin käydä ostamassa karkkeja. Niitä oli siellä myynnissä monenlaisina laatuina jo siihen maailmanaikaan. Joskus ostettiin kahvipaketti kotiin viemiseksi. Kahvin tiukka säännöstely alkoi rakoilla Helsingin kesäolympialaisten aikoihin.

Myymälänhoitajana siellä toimi yksinäinen, miellyttävä nainen nimeltään Aune Tiensuu. Hän oli moottoripyörän omistava nainen. Olisiko moottoripyörä ollut tsekkiläinen Jawa? Niitä sai silloin kohtalaisen helposti ja ne olivat edullisia, luotettavia, kestäviä, vähäkulutuksesia moottoripyöriä. Hän kävi esimerkisi asioimassa sillä Limingan osuuskaupan päämyymälässä.

Oma erikoisuus keväiseen Haurukylään liittyen oli se, että monet pienet kevytrakenteiset Temmesjoen ylittävät sillat purettiin pois pahimman tulva ajaksi. Lapset kuljetettiin silloin veneillä joen yli. Haurukylän sivukulkevaksi rakennettiin aikanaan ”Lännentieksi” sanottu kylätie. Se lähti Limingasta ja päättyi Temmeksen kirkolle. Se vaikutti helpottavasti paikallisliikenteeseen esimerkiksi Haurukylässä.

Huonosti ja vielä huonommin

Aina ovat koululaislapset nahistelleet, painineet ja tapelleet keskenään. Sitä oli myös Haurukylän kansakoulussa. Nahinat, välituntiriitelyt eivät saaneet osakseen suurempaa huomiota. Ne ohitettiin olan kohautuksin. Ehkä tekivät oikein?

Kovaa verbaalista välivaltaa oli Haurukylän kansakoulussa. Se oli välillä kuin käsin kosketeltavaa. Esimerkiksi koulun ohi kulki pieni kylätie. Tiellä kulki välillä klenkkaavia, nilkuttavia, vaatimattoman näköisiä kylän vanhoja. Koululaislapset räkyttivät heille rakkikoirain tavoin koulun aidan takaa.

Koululaislapset ilkkuivat toisilleen esimerkiksi heikon pukeutumisen, resuisten vaatteiden takia tai heikkojen suksien takia. Esimerkiksi haurukyläläiset Pehkosen Eero, Rusilan Sirkka ja Luttisen Raimo olivat jonkinmoisia arjalaisia, olivat siis meihin verrattuna ylirotua. He mallinsivat II maailmansodan ajan natseja, yli-ihmisiä. Pitivät alarotuna esimerkiksi meitä saman koulun pieniä naapurikylän lapsia. Sekin oli esimerkiksi kuin vikaani, kun isäni kuoli syöpään vain 52 vuoden iässä.

Haurukylän kansakoulun liikuntatunneilla kansakoulupoika Pellikka Veikolla oli tapana pitää jalkapallon peluussa kovia hiihtomonoja. Se oli lapsen oma vika, jos jäi ”haaveileen ja uneksimaan”, potkituttaan Veikolla nilkkojaan.

Länkisääri liikanimen saanut Ruottisen Paavo hallitsi tienpätkää kotinsa ja koulun välillä. Tavanomaisesti hän pieksi minut sille lyhyelle taipaleelle aamuin – illoin. Hänen pieksämisiään pelkäsin. Jouduin elämään kauhun hetkiä häntä pelätessäni.

Aloin laskea yöllä alleni traumaattisten kauhukokemusteni takia. Se ei yksistään piisannut, että Paavo pieksi minut aamuin illoin. Haurukylän talokkaiden vahvaa ja voimakasta liharuokaa syöneet lapset olivat kovia pieremään ja myös kovia valehtelemaan. Erään kerran he panivat pieremisensä minun syykseni. Väkivahva, väkivaltainen Hilkka Tikkanen heitti pelkällä laihalla kauravellillä eläneen pienen Maurin pulpetteineen päivineen luokan nurkkaan.

Jatkuvien väkivaltaisten kokemusten myötä tulin alle laskevaksi pelokkaaksi ja araksi lapseksi. Pelkäsin säikkynä jo omaa varjoani, ennen kuin uskalsin nousta vastarintaan isolle väkivaltaiselle vahvalle Paavolle. Paavo oli aikansa pahiksia.

Silloin säästyin pahoinpitelyiltä, kun kiersin kyseisen tienpätkän kaukaa metsän kautta. Eräänä päivänä kuitenkin nousin vastarintaan. Mistä lienen sanut voimia ja rohkeutta siihen? Sain kaadettua Paavon ja käsittelin häntä tovin kovin ottein. Pieksin hänet pienillä nyrkeilläni. Pahoin piesty Paavo alkoi itkeä suureen ääneen. Sain häneltä sen kurituksen jälkeen olla rauhan. Joskus, Paavo murisi, ärisi ja irvisteli, mutta rauhoittui, kun esittelin hänelle nyrkkiäni, luuvitosta.

Minulle menestys ”Pahis Paavon” nöyryyttämisestä nousi hiukan päähän. Erään kerran päätin jopa kurittaa koulun isoja yläluokkalaispoikia Tolvasen Mattia ja Rotosen Pekkaa. Siihen pölijään yritykseeni ei nähtävästi ollut järkevää syytä.

He pitivät minua itsestään erillään yksinkertaisesti vain painaen vahvalla kädellään päälakeeni. Minä siinä rimpuilin ja heilutin nyrkkejäni. Onnekseni Matti ja Pekka olivat kilttejä, ystävällisiä poikia. Monet kerrat hiihdettiin sittemmin Tolvasen Matin kanssa iloisesti rupatellen koulusta kotiin Mikkolan tien kautta.

Haurukylän kansakoulussa oli joitain nättejä naisopettajia. Tietenkään ei heitä minulle sattunut opettajiksi. Esimerkiksi Eeva Limingoja oli niitä vähemmän kaunita naisia, rumia. Samoin Hilkka Tikkanen. Lisäksi hän oli häijy ja puolueellinen.

Vuosina 1957-1958 siellä oli opettajana opettajaseminaarin käynyt reipas, ystävällinen ja kiltti nuorimies Pasi Saari. Hän ei ollut ruumiillisen kurin kannattajia. Aloin saada hyviä todistuksia ja pääsin pyrkimään oppikouluun. Mukavaa oli sinne mennä kouluun. Siihen aikaan pyrittiin keskikouluun. Kirjalliset kokeet olivat niihin heti kesäkuun alusta.

Oli Tyrnävän keskikoulussa kookkaita raskasnyrkisiä poikia, mutta minusta oli tullut kovin ketterä. Väistelin helposti nopeatkin iskut ja iskin nopeasti takaisin. Niinä aikoina myös ns. Karate kulttuuri oli nostamassa päätään. Tyrnävän keskikoulussa muutamat isot pojat iskivät tiilikiviä poikki pelkällä nyrkiniskulla.

Harmi, kun ei silloin Tyrnävällä sattunut vastaan nyrkkeilyn tai painin valmentajaa. Ehkä olisin jossain elämäni vaiheessa ollut peräti maailmanmestari painisssa tai olympiavoittaja, samoin nyrkkeilyssä?

Paremmin Temmeksen Haurukylään liittyvään tarinaani voinee laittaa myös jotain muuta Temmekseen liittyvää. Esimerkiksi Anders Louet (k. 1809) oli ollut temmesläinen itseoppinut kirkonrakentaja ja paljon matkustellut rakennusmies. Tarina kertoo, että hän oli tuonut matkoiltaan vaimokseen kuninkaan, alkujaaan vestmandilaisen kamarineidin neiti Oijeströmin. Hänen kuoltuuan Louet oli tuonut Tukholmasta kuninkaan kamarineidin neiti Montcomeryn uudeksi vaimokseen. Hän oli matkannut vaunuissaan Temmeksen Koskelankylään. Tarina kertoo, että siellä tämä uusi puoliso oli sanonut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä voi paljaalle maalle astua”.

Lähteitä:

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2017.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4olympialaiset_1952

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansakoulusta_peruskouluun

https://tyrnavanhaurukyla.wordpress.com/tag/temmes/

http://www.rantalakeus.fi/uutiset/fortum-suunnittelee-oulun-seudulle-suomen-monipuolisinta-ja-suurimpiin-kuuluvaa-materiaalien-kasittelykeskusta-6.703.237846.67e0a3b2b5

http://kuntabongari.blogspot.fi/2010/07/372-temmes.html

http://archi

ve.is/MO8B

https://www.geni.com/people/Abraham-Schroderus/6000000020529690810

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/kuinka-vanha-laji-karate-on

http://www.meidokan.net/seuran_esittely/materiaalia/opas/

Mauri Junttila v.1958

Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Tarinaa yhteisvastuukeräyksistä

FM Mauri Junttila

Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteisvastuukeräyksen juuret ovat lähimmäisen rakkaudessa. Vuoden 2017 yhteisvastuuukeräys alkoi aurinkoisena helmikuisena kynttilänpäivänä sunnuntaina 5. helmikuuta. Yhteisvastuukeräyksen teema on nyt torjua ihmiskauppaa. Yhteisvastuukeräysten suojelijoina on toiminut tasavaltamme presidenttejä.

Talvisten yhteisvastuukeräysten avajaiset ovat olleet juhlallisia tilaisuuksia ja myös julkisuushakuisia. Julkisuudella on nähty olleen hyötyä yhteisvastuukeräyksen onnistumisissa. Yhteisvastuukeräyksen avajaiset olivat ennen olleet radioituja. Myöhemmin ja meidän päivinämme ne ovat televisioitu.

Yhteisvastuu ja huolehtiminen lähimmäisistä on ikiaikainen asia. Jo, uskoaksemme kivikauden tarinoiden ns. ”luolakarhujen klaanit” jopa huolehtivat lähimmäisistään. Raamatun kertomuksissa sekä monissa Jeesuksen vertauksissa on viittauksia lähimmäisen rakkauteen ja muista huolehtimisiin.

Yhteisvastuukeräystä tehtiin vuoteen 1963 saakka vain kotimaisiin avustuskohteisiin tai oman seurakunnan taloudellista puutetta kärsimään joutuneitten auttamiseksi. Sittemmin, Suomen kirkon ulkomaanapu alkoi käyttää yhteisvastuu keräysrahoja ensin Afrikkaan, Namibian Ambomaalle. Avustuskeräykset kaukaisiin kohteisiin ovat lisääntyneet nykypäivinä.

Huutolaisuutta

Suomessa oli vielä 1900 – luvun alkukymmeninä ollut ikäviä muistoja jättänyttä ns. huutolaisuutta. Ihmisiä myytiin huutolaisiksi taloihin. Sen voi ajatella karkealla tavalla liittyneen muista huohtimisiin. Mutta, ei sitä tehty lähimmäisen rakkaudesta.

Ihmiskauppaa se oli ollut. Huutolaisissa oli ollut esimerkiksi orvoiksi jääneitä lapsia. Usein huutolaisissa oli ollut heitä, jotka eivät kyenneet huolehtimaan täysipainoisesti itsestään esimerkiksi sairauden tai erinäisten vaivojen tai ruumiinvammojen takia.

Huutolaisten huutokauppatilaisuuksissa käynet kuntalaiset olivat huutaneet mieluummin eläteikseen eli huutolaisiksi heitä, jotka tekivät työtä tai kykenivät tekemään työtä. Heitä, joista saivat kunnan vaivaisten huutokaupanpitäjiltä eli asuinkunnaltaan eniten taloudellista hyötyä.

Lähimmäisen rakkaudesta ei ollut kuntain huutolaiskaupoissa kysymys. Selvää ihmiskauppaa se oli ollut. Sitä oli tehty Suomessa vielä 1920 – 1930 luvuilla.

Yhteisvastuukeräys alkoi

Nykyisen, tuntemamme Suomen kirkon yhteisvastuukeräyksen alkuajatukset löytyvät vuodelta 1949. Vuonna 1950 yhteisvastuukeräystä tehtiin jo monissa seurakunnissa. Yhteisvastuukeräyksen isänä pidetään varkautelaista kirkkoherra Kustaa Sarsaa.

Hänen mainitaan olleen suojeluskuntakriittisen miehen. Kirkkoherra Sarsa ei ollut esimerkiksi alkanut vihkimään paikallisen suojeluskunnan lippua kirkossaan. Omia vikojaan toki oli ollut suojeluskunnissa. Esimerkiksi juutalaisten oli ollut vaikeaa päästä jäseneksi paikallissuojeluskuntaan. Eräänlainen sotahulluus ja hurmoksellinen suur – Suomi hihhulointi olivat myös liittyneet Suomen suojeluskuntain toimintaan.

Väkivaltaisuus oli ollut tyypillistä suojeluskuntalaisille. Esimerkiksi säveltäjämestari Toivo Kuula (vv.1883-1918) oli surmattu eräiden valkoisten juominkien yhteydessä. Suojeluskuntalaisten ”harjoitukset” olivat koko suojeluskuntain elinkaaren aikana usein olleet vain vain raskaita juominkeja. Surullista oli kova juopottelu ollut täysraittiutta ihannoiville suojeluskuntalaisille.

Huonoa oli ollut sekin, kun toisilta isänniltä jäivät talot työt retuperälle, kun suojeluskuntatoiminta ”harjoituksineen” vei kaiken ajan. Peltosarkojen ojien varsien vesaikot levittäytyivät vääjäämättömästi kohden peltosarkojen keskustaa. Tai pirtin lämmitykseen tarvittavat koivunrisut ja koivut olivat noudettu suoraan metsästä.

Suomen Huolto

Yhteisvastuukeräysten ja vastuuntunnon sekä lähimmäisistä huolehtimisen eräänä merkittävänä alkukipinänä voidaan pitää Suomen Huolto nimistä järjestöä. Se perustettiin kesällä 1941 jatkosodan aluilla. Jatkosodan monet tapahtumat, kuolleet, haavoittuneet, sotaorvot, sotaevakot jne vaikuttivat, että tarvittiin kansanhuoltoon liittyvä suuri voimakas järjestö kuten Suomen Huolto.

Suomen Huolto oli ollut tärkeä ja hyvin toiminut avustusjärjestö apua tarvitseville. Se toimi vapaaehtoisten vastuuntuntoisten kansalaisten ylläpitämänä suurena järjestönä. Se toimi vielä useita vuosia jatkosodan jälkeen. Se välitti esimerkiksi ulkomailta Suomeen tullutta raha – ja materiaaliapua kansalaisillemme. Suomen Huolto oli isännöinyt USA:n presidentti Rooseveltin ja rouva Eleanora Rooseveltin vierailua Suomessa vuonna 1950.

Suomen Huolto oli toiminut kansanhuoltoministeriön alaisena järjestönä. Se lakkasi toimimasta vuoden 1953 aikana. Suomen kuntain ja valtion silloinen edistynyt sosiaalipolitiikka oli vaikuttanut merkittävästi siihen, ettei Suomen Huolto nimistä järjestöä enää tarvittu.

Eräs yhteisvastuukerääjä

Tyrnävän seurakunnan eräänä yhteisvastuukerääjänä 1900 – luvulla vuosikymmenillä 50 ja 60 toimi Toivo Kaikkonen. Hän oli ollut 1900 – luvun miehiä. Pitkän iän eläneen Toivon syntymä, elämä ja kuolema olivat kaikki olleet viime vuosisadalla.

Maanviljelijä Toivo Kaikkonen keräsi Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukerääjänä rahaa Keskikyläntien ja Korvenkyläntien varren taloista. Toivo liikkui enimmäkseen yksinään, mutta saattoi hänellä joskus olla joku uskonveli kaverina. Hän alkoi liikkua yhteisvastuu keräyslistansa kanssa kohta kynttilänpäivältä. Ennen vanhaankin valtakunnallinen, joka jokavuotinen luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys julistettiin avatuksi helmikuun alkupuolen kynttilänpäivänä tai sitä lähimpänä sunnuntaina.

Toivo Kaikkonen oli ollut uskonsuunnaltaan vanhoillislestadiolaisia (VL). Hän oli ollut kristitty koko ikänsä. Hänen uskonnollinen maailmankuvansa, vakaumus ja usko kirkastuivat, selkiintyivät ja syventyivät uudelleen 1950 – luvulla.

Toivo meni hartaana uskovaisena mukaan Tyrnävän vanhoillislestadiolaisiin. Hän liittyi Jumalan lasten joukkoon. Lestadiolaisuus on ollut aina jäsenmäärältään suurin Suomen luterilaisen kirkon herätysliikkeistä.

Lestadiolaisilla on Tyrnävän kirkonkylässä kokoontumispaikkana Rauhanyhdistyksen talo. He kokoontuvat siellä sunnuntaisin kello 18.00. Monet lestadiolaiset sielläkään eivät käyneet luterilaisen seurakunnan kotikirkon sunnuntaimessuissa, vaan he kävivät mieluummin sunnuntain iltaseuroissa Rauhanyhdistyksellä. Toivolla oli myös sitä tapaa. Kylläkin Toivo kävi Ida vaimonsa kanssa esimerkiksi pääsiäisviikon eli hiljaisen viikon hartaustilaisuuksissa Tyrnävän kirkossa omien Rauhanyhdistyksen pääsiäistapahtumien lisäksi.

Toivosta tuli 1950 – luvulla aktiiviseurakuntalainen ja vakaumuksellinen vanhemman suunnan lestadiolainen. Seurakuntauskollisuus ilmeni hänen kohdallaan siten, että Toivo keräsi muutamina vuosina Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräykselle rahaa Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Korvenkylän taloista.

Ja, myös siten, että Toivo alkoi kulkea sunnuntaisin lestadiolaisten tilaisuuksissa Rauhanyhdistyksellä. Kun, hän tapasi lestadiolaisia esimerkiksi Temmeksen Haurukylän miehiä, hän tervehti heitä silloisen yleisen lestadiolaisten tavan mukaan sanoin: ”Jumalan terve”. Usein tervehtivät he toisiaan kohteliaasti käsipäivää sanoen.

Yhteisvastuu keräystoimintaa oli kuin olisi ollut jollain tapaa rationalisoitu useiden vuosien ajan niinä vanhoina hyvinä aikoina. Oli esimerkiksi olemassa kirjoittamaton sopimus, että minimissään itsekukin talo laittaa seurakunnan yhteisvastuukeräykseen viidenmarkan setelin.

Toki niitä sai laittaa useampiakin. Esimerkiksi eräs X isäntä oli kerrattain laittanut yhteisvastuukeräykseen viisi viisimarkkaista ja eräästä monihenkisestä perheestä laittoivat itsekukin viisi markkaisen. Se oli ollut yhteisvastuukerääjälle helpompaa, kun keräysrahoina liikkui paperisia viisimarkkaisia.

Sekin oli oma vaivansa, kun monesti piteli kovia pakkasia yhteisvastuukeräyksen aikana. Viiden markan setelit olivat nätimpiä käsitellä lämpimään paksuun turkkiin pukeutuneen miehen kylmillä paukkupakkasilla. Joutui toki Toivo joskus ottamaan vastaan yhteisvastuu keräyskukkaroonsa myös pelkkiä pieniä kolikoita.

Toivon yhteisvastuukeräyslista oli tavan mukaan käsin kirjoitettu konseptipaperi. Lahjoituksen antaja kirjoitti listaan nimensä ja paperin reunan pitkään riviin viisi markkaa tai mahdollisesti 20 markkaa. Lisäksi hän kirjoitti nimensä listan reunaan.

Se, että käyttivät etupäässsä viisimarkkaisia, se tarkoitti sitä, että keräystä oli hiukan rationalisoitu. Joku saattoi joskus mainitakin, ettei yhteisvastuukerääjä ole kuin kolehdinkerääjä. Helppoa oli itsekunkin seurakuntalaisen varata muutamia vitosia kotiinsa, kun tiedettiin seurakunnan yhteisvastuukeräys miehen olevan liikkeellä.

Toivo arvosti ihmisissä esimerkiksi hyvää ryhtiä ja kaunista, reipasta askeltamistä. Hän saattoi sanoa jostakin, että ”pystö mies”, tarkoittaen sillä miehen ryhdikkyyttä. Olisiko se juontanut sieltä, että Toivon isä, Antti Kaikkonen oli ollut vuosina 1901 – 1902 lakkautetun Suomen kaartin eli silloisen Suomen armeijan eräs kantavääpeli.

Tyrnäväläisillä oli ollut tuuria perustaessaan paikallissuojeluskuntansa helmikuun alussa 1918. He olivat saaneet paikallispaikallispäällikökseen entisen kantavääpelin eli ammattimiehen. Moni suojeluskunta ei saanut päällikökseen ammattimiestä edes koko elinkaarensa aikana.

Yhteisvastuukeräys vuonna 2017

Vuoden 2017 yhteisvastuu torjuu ihmiskauppaa. Suomessa keräysvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja. Keräyksen kansainvälisessä esimerkkikohdemaassa Jordaniassa yhteisvastuuvaroin tuetaan Syyriasta sotaa paenneiden nuorten koulutusta ja toimeentuloa. Sen nähdään ehkäisevän altistumista ikävälle ihmiskaupalle ja ihmisen hyväksikäytölle. Yhteisvastuukeräys käynnistyi kynttilänpäivänä 5.2.2017.

Ihmiskauppaa ja siihen rinnastettavaa hyväksikäyttöä pidetään yhtenä tämän päivän suurimmista ihmisoikeusongelmista. Ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä on sivullisen yleensä vaikeaa havaita, mutta sitä on kuitenkin kaikkialla. Ihmisten liikkuvuuden ja väestömäärien lisääntymisen myötä myös ihmiskaupan riskit ja määrät ovat jopa kasvaneet ja avun tarve on edelleen suuri.

 

Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelus pidettiin Pohjanmaalla Korsnäsin kirkossa. Se nähtiin Yle:n kanavalla 5 sunnuntaina 5.2.2017 kello 15.55 Samana sunnuntaina nähtiin myös TV1:ssä klo 10 00 alkaen suomenkielinen jumalanpalvelus eli sunnuntaimessu Pohjanmaalla Pietarsaaren kirkosta. Tasavallan presidentin yhteisvastuukeräyksen avajaispuhe lähetettiin TV1:ssä kynttilänpäivänä 5.2. kello 12.00.

Läheitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteisvastuuker%C3%A4ys

https://www.yhteisvastuu.fi/

https://www.lohjanseurakunta.fi/240-yhteisvastuu-2017-kaynnistyy-sunnuntaina-5.2

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus

https://www.yhteisvastuu.fi/yhteisvastuu/historia/

https://www.yhteisvastuu.fi/en/the-history/

https://www.yhteisvastuu.fi/sv/gemensamt-ansvar/historik/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Suomen_Huolto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/lapset-joutuivat-lammittamaan-jalkojaan-omalla-virtsallaan/134550

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanapu


Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Tarinaa sodista ja eräistä entisistä rintamamiehistä

FM Mauri Junttila

Tarinaa sodista ja entisistä rintamamiehistä

Viime vuosisata oli sotien vuosisata. Oli 1. maailmansota ja 2. maailmansota. Toisen maailmansodan aikana Suomessa oli talvisota, jatkosota ja Lapinsota. Talvisodassa vihollismaa oli Neuvostoliitto, samoin jatkosodassa. Vuosia kestänyt jatkosota (1941-1944) koostui hyökkäysvaiheesta, asemasotavaiheesta ja perääntymisvaiheesta.

Lapinsota nähdään liittyneen suoraan jatkosodan rauhansopimuukseen. Lapinsotaan liittyi pieni kahakka Pudasjärvellä 28.9.1944 saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden kesken. Lapinsota alkoi varsinaisesti lokakuun alusta 1944 Perämeren pohjukan satamakaupunkien Tornion ja Kemin valtauksilla.

Lapinsotaa kesti kuukausia. Taistelut pienentyivät ja heikentyivät mennessä kohden Jäämerta ja Pohjois-Norjaa. Viimeinen saksalainen sotilas poistui maastamme Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapinsodassa sodimme entisiä saksalaisia aseveljiämme vastaaan. Sanottiin, että Lapinsodassa aseveljet olivat vastakkain.

Suomen viime sotiin osallistui satojatuhansia asevelvollisia ja reserviläisiä. Heissä oli selvästi eniten ollut reseviläisiä. Heitä sanotaan sotaveteraaneiksi ja entisiksi rintamiehiksi. He olivat joutuneet ”sinne jonnekin, linjoille” asemiehiksi yleisen asevelvollisuuden kautta. Suomen armeijaa sanottiin Suomen puolustusvoimiksi.

Vuosittain armeijaan kutsuttiin 20 vuotta täyttäneitä nuorukaisia asepalvelukseen, asevelvollisiksi eri aselajeihin. Sotilaskoulutuksen jälkeen heidät oli kotiutettu. He siirtyivät reserviin.

Reserviläisinä heitä sitten kutsuttiin mukaan sotiimme. Reserviläisissä oli ollut vanhoja, jopa – 1800-luvulla syntyneitä. Esimerkiksi entinen rintamamies, tykistön reserviläinen, tyrnäväläinen Ahti Heikki Pasanen oli syntynyt 18.5.1897. Hän kuoli 2.2.1970. Ahti oli ollut sodassa kenttätykistössä. Tämä reserviläistykkimies, 1800-luvun puolella syntynyt entinen rintamamies Ahti Pasanen kävi sotansa ilman haavoja, vammoja tai vaurioita. Ahti kylläkin arveli, että tykkien jyly ja tykkien laukausten voimakkaat paineaallot vaikuttivat siten, että hänen kuulonsa heikentyi turhan nopeaan vanhemmuuden.

Sota-aikana, sotaväkipalvelukseen oli kutsuttu myös selvästi 20 – vuotta nuorempia. Asemiehiksi rintamille oli lähetetty jopa alle kaksikymppisiä nuorukaisia. Sotiin menneet monet nuoret vapaaehtoiset laskivat myös rintamamiesten keski – ikää.

Maa-ja metsätalous Suomi taistelee

Olimme olleet 1900-luvulla täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Viime sotiemme rintamamiehissä oli ollut satojatuhansia metsätöistä ja uittotöistä elantonsa saaneita miehiä. Heillä oli siis ollut vankkoja kokemuksia elää luonnossa ja monet heistä osasivat elää luonnosta. Luonnon olosuhteissa oltiin ja elettiin viime sodissa esimerkiksi laajassa Lapinmaassa ja valtavissa Laatokan Karjalan ja Vienan Karjalan sekä Aunuksen erämaissa.

Niiden vanhojen aikojen eli II maailmansodan ajan suomalaisilla rintamamiehillä oli ollut kokemuksia myös ampuma-aseista. Maaseudun miehet harrastivat yleisesti metsästystä. Hyveitä metsästäville miehille oli ollut osua pyydystettävään jänikseen tai metsäkanalintuun. He eivät siis ampuneet vain ”reikiä ilmaan – ilma mustana savusta” ja eivät he haaskanneet kallista ruutia tai arvokkaita hauleja ja luoteja.

Väärin oli ollut myös niiden vanhojen aikojen miesten haavoittaa viattomia eläimiä. Huono, suorastaan tarpeeton mies oli ollut sellainen mies, jos ei osannut arvostaa eikä kunnioittaa luonnonelämiä, viattomia luontokappaleita.

Eräistä entistä rintamamiehistä

Viime sotien rintamamiehissä oli selvästi ollut eniten 1900-luvulla syntyneitä. Eräänä esimerkkinä heistä käynee entinen rintamamies Yrjö Erkki Junttila (1900-1952). Hän oli ollut asevelvollisena nuoren Suomen armeijassa vuosina 1920-1922. Hän oli silloin ollut ratsumiesporukoissa Karjalassa Perkjärvellä. Talvi-ja jatkosotaan hän oli osallistunut kiväärimiehenä. Hän oli haavoittunut pahoin kesällä 1942 läpiammuttuna erään neuvostoliittolaisten hyökkäyksen yhteydessä Kiestingissä.

Erkki oli sittemmin ollut siitä toivuttuaan jonkinverran työvelvollisena Oulun Toppilan satamassa purkamassa saksalaisten aseveljiemme huoltolaivojen lasteja. Se oli ollut hyvää ja mieluisaa työtä sota-aikana, pula – aikana. Mukavaa oli Erkinkin ollut mennä sinne töihin purkamaan sakemannien huoltolaivojen lihavia lasteja.

Saksalaiset olivat maksaneet heille hyvän työmiehen palkan. Entisillä saksalaisilla aseveljillämme oli myös ollut paljon sellaista, josta oli pulaa. Heillä oli esimerkiksi ollut kaakaota, kahvia ja erinomaista särkylääkettä Pervitiiniä. Se oli ollut ihmelääkettä, mitä syötyään sairaskin mies oli kohta tehnyt raskaita satamatöitä kuin konsanaan riski nuorukainen. Se oli ollut piriste, mistä ei edes tullut riippuvaiseksi.

Kiestingissä kohtalo oli sanellut Junttilan Erkin kohtalosta. Hän oli haavoittunut läpiammuttuna. Aseellinen palvelus päättyi häneltä. Hän jäi henkiin. Erkki oli sittemmin ollut työvelvollinen kuntonsa puolesta jatkosodan rauhaan saakka.

Silloisen Kiestingin taistelun jälkeen lääkintämiehet olivat siivonneet taistelukenttää ja he olivat huomanneet, että ”Erkkihän hengittää vielä”. JSP:lle hänet vietiin. Erkki eli kyseisen haavoittumistapauksen jälkeen vielä kymmenkunta vuotta. Hänestä oli tullut paikkauksen jälkeen vielä kova työmies – työnarkomaani.

Erkki oli ollut maanviljelijä. Hän oli ollut talvisin metsätöissä hevosten kanssa. Oli siis osannut elää luonnossa ja luonnostakin. Erkki oli kulkenut metsätyösavotoissa myös viime sotien jälkeen muutaman vuoden hevosten ja poikainsa kanssa. Hänellä oli ollut viime sodan jälkeen kolme työhevosta tallissaan. Erkki oli lopettanut savottamiehen tienestityönsä ennen 1940 – luvun loppua. Hän ryhtyi maanviljelijäksi. Maataloustuotteilla oli ollut kovaa kysyntää viime sotien jälkeisenä pula-aikana.

Erkin ikäiset puhuivat tavatessaan vähemmän sodista, mutta kuitenkin tarinoivat he jotain sodista. Heille oli työnteko ollut tärkeintä. Se vei kaiken mielenkiinnon ja ajan. Jälleenrakennuskaudesta oli heillä myös tarinoitavaa ja paljon mielenkiintoista keskusteltavaa, kun tavattiin. Maatalouden koneellistumista myös odoteltiin ja siitä keskusteltiin. Erilaisista maataloustraktoreista juteltiin.

Olihan heille tullut paljon uusia juttukavereita sekä myös tarinoitavaa sotaevakoiden kokemuksista heidän evakkotaipaleiltaan. Heitä oli tullut ennestään tuntemattomilta alueilta. Heissä oli esimerkiksi kaunista soljuvaa Karjalan murretta puhuvia tai Kuusamon Paanjärven ja Tavajärven sotaevakoita, jotka laittoivat kivasti H – kirjaimia puhekieleensä. Heidän kanssaan juteltiin monista asioista, kun tavattiin. Sotaevakot vierailivat myös naapureissaan.

Niinä vanhoina aikoina urheilu kiinnosti edelleen meitä suomalaisia paljon. Helsingin suurkisat olivat vuonna 1947 ja kesäolympialaiset tulivat Helsinkiin vuonna 1952. Radiosta kuultiin urheilusta. Kun, oli töiden puolesta mahdollista, niin radio oli auki. Sanomalehdissä oli urheiluosasto. Kuvalehdissä oli myös urheilusta ja urheilijoista.

Suomessa olivat sotien jälkeen eduskuntavaalit. Ne olivat myös olleet erään II maailmasodan hävinneen maan – ensimmäisenä länsimaana pidetyt. Ne olivat olleet vuonna 1945. Äänestää saivat alkaa 21 vuotiaat suomalaiset vuodesta 1944 lähtien.

Että, oli meillä todella paljon ja monenmoista tarinaa ja juttua niinä sodanjälkeisinä aikoina. Oli tarinointia esimerkiksi politiikasta, urheilusta ja yhteiskunnasta. Ilmoista, satonäkymistä: nauriin, ohran, kauran, heinän, perunan ja rukiin kasvuista tarinoitiin.

Veikko Henrik Vesala (1920-2006) oli joutunut olemaan kauan asevelvollisena ja rintamamiehenä. Niin, olivat monet hänen ikäisensä joutuneet kokemaan saman. Hän oli ollut sodissa pääasiassa konekiväärimiehenä. Veikko oli kulkenut pitkän sotatiensä ilman vammoja ja vaurioita. Sellaisiakin oli entisissä rintamamiehissä ollut.

Veikko oli lähtenyt sotaansa metsätöistä. Hän palasi sodasta metsätöihin. Veikko oli ollut sodan jälkeen ensin metsäsavotoissa sydän – Savossa, Savonlinnan seuduilla. Hän oli kulkeutunut sieltä tilanhoitajaksi muhoslaisen kansanedustaja, professori, tiilitehdas – ja rakennuslevytehdasyrittäjä Aaro Kaupin Viinikan tilalle. Sieltä Veikko muutti aikanaan isännäksi kotiinsa Tyrnävälle. Hän isännöi ja puuhaili siellä ahkerana, osaavana ja touhukkaana isäntänä eläkeikäänsa saakka.

Veikko oli ollut ahkera ja kaikkeen kykenevä mies. Hän teki kaiken hyvin. Veikko oli täydellinen, perfektionisti. Esimerkiksi hänen pihansa ja maatilan rakennukset olivat hyväkuntoisia. Veikon hyvätuottoiset lehmät olivat tuorehuruokinnalla. Saivat jonkin verran myös kuivaa heinää terveysrehuna. Veikko osasi tehdä heinätyönsä oikein sadekesinäkin. Hänen lehmänsä eivät joutuneet syömään homeisia korsirehuja.

Vesalan Veikon vaimo sairasteli paljon. Veikko hoiti hänet kotona. Työteliäs ja ehtivä mies hän oli ollut.

Veikolla oli kavereina esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän mies Paavo Ikonen. Entisiä rintamamiehiä Paavokin oli ollut. Hän vieraili Veikolla ainakin itsenäisyyspäivisin. Ahkera ja tekevä sekä ehtivä Veikko leipoi kakun Paavon vierailuksi. Sitten, he joivat kivat itsenäisyyspäiväkahvit valkoisella pellavaliinalla katetun pöydän ääressä – parin sinivalkoisten kynttilän loisteessa. Paavo vieraili Veikolla itsenäisyyspäivisin – hiihtäen matkat ilmojen salliessa. Hän juhlisti siten omalla tavallaan entisten rintamamiesten ylläpitämää itsenäisyyttämme.

Veikon ajankäytöstä ja tehokkuudesta voi vielä mainita, että hän keitti melko usein makiaajuustoa. Se luetaan isotöisiin perinnekeittoruokiin. Veikko aprikoi, että vaikka makiajuusto vaatii tarkkaa valvontaa, niin ei kattilan sisällön kiehumista tarvitse jatkuvasti ”tihata”. Hän maailman menosta kiinnostuneena lueskeli silloin sanoma-ja kuvalehtiä tarkempaa, ja korkealla keittöjakkaralla istuen seurasi toisella silmällä juustokeiton valmistumista. Hyvää, hyvin onnistunutta makiaajuustoa Veikko keitti.

Veikolla oli ollut hyvä terveys. Hän kävi vielä eläkeikäisenä talvisinkin polkupyörällä Oulun helluntaiseurakunnan messuissa. Matkaa oli suuntaansa lähelle 40 kilometriä.

Se, että entinen rintamamies Veikko otti vastaan Jeesuksen. Sillä oli ollut merkitystä hänen selvitä kunnialla elämästään. Veikon elämänkokemuksissa oli ollut ikävä sotien kausi. Hänelläkin se oli ollut pitkä kausi.

Entinen rintamamies Oiva Erkki Iisakki Junttila (1922-2001) oli joutunut asemieheksi nuorukaisena. Oiva oli harrastanut nuorena metsästystä ja kalastusta Leppijärvestä. Hänkin oli ollut nuorena paljon metsätöissä. Oiva osasi siis elää luonnossa ja luonnosta. Hän oli ollut ennen vanhaan eräs entisen Temmeksen suojeluskunan jäsen.

Oiva oli ollut eräs Raahessa jatkosotaan lyhyessä ajassa koulutettuja asevelvollisia. Hänet lähettiin asemiehenä taisteluihin Uhtualle ja Kiestinkiin. Kesällä 1944 hän oli ollut sotilaana Karjalan rintamalla perääntymisvaiheessa. Oiva oli joutunut syksyllä 1944 mukaan Tornion valtaukseen. Hän menetti siellä jalkansa. Saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunnut vasemman jalan luuhun polven yläpuolelle.

Oiva oli sairastanut vuorollaan ripulit, kuumeet ja yskät, kuin monet muutkin ”linjoilla” olleet. Se, että hän selvisi hengissä pahoin havoittuneena hyhmäisestä viemäristä. Se johtui siitä, että hänellä oli nähtävästi silloin ollut hyvä fyysinen kunto.

Oiva oli pudonnut päistikkää hyhmäiseen veteen. Hän oli hyvin nopeasti sitonut rikki ammutun jalkansa repusta löytyneellä. Ensin tietysti sitoa nopeasti kiristyssiteitä veriseen jalkaansa. Oli sitten lopuksi viilellyt puukolla vielä reppunsakin siteiksi.

Herkästi ampuvien saksalaisten tulituksen alta, Oiva oli vedetty viemäristä tapsien eli silloisten puhelinjohtojen avulla. Työ voitiin tehdä vasta pimeimmän yön aikana. Hänen vasemman jalan reisiluuhun räjähtävällä luodilla ammuttu, hyvin sitomansa, resuksi ammuttu jalkakin saappaineen oli noussut Oivan mukana pois vesiviemäristä.

Oivan jalkaa oli yritetty hoitaa paremmin ja kauan Oulun sotilassairaalassa. Ei se ollut lähtenyt paraneen eivätkä luut alkanet luutua. Pitkien hoitoyritysten jälkeen jalka oli jouduttu katkaiseen polven yläpuolelta.

Entinen rintamamies Oiva sai rintamamiestilan kotinsa vierestä vuonna 1947. Hän oli ollut myös uudelleen koulutuksessa Loimaalla. Hänestä oli tullut suutari. Oiva sai valtiolta suutariompelukoneen ja pienen hevoskuorman suutarointitarpeita. Hänestä ei tullut maanviljelijää eikä suutaria. Hän muutti Ouluun muiden töihin.

Teki hän kuitenkin useita vuosia yhteiskunnalle hyödyllistä. Oivan Erkki – isä osti keväällä 1952 Oivalle uuden harmaan petrooli Ferguson traktorin. Hän ajoi sillä kotikylästään Valiolle meneviä maitoja maantien varteen, kunnes maitoauto alkoi kiertää sielläkin. Kesien 1952-1957 aikana Oivan Ferguson oli ollut sammutettuna vain huoltojen ja tankkausten ajaksi. Se oli ollut jatkuvasti kyläläisten peltotöissä kotikylän maidonajon lisäksi.

Oivakaan ei pitänyt näkemistään sodan julmuuksista ja raakuuksista. Kun, hänet oli Torniossa kätketty haavoittuneena erään perunakellarin räystään alle. Perunoitten päälle samaan kellariin oli jätetty myös eräs suomalainen haavoittunut rintamamies. Saksalaiset olivat löytäneet hänet. Mies oli tökitty pistimillä hengiltä ja sitten vielä ammuttu. Oivan kertoi, että entiset saksalaiset aseveljet ”Tappoivat hänet turhan hyvin. Vähempikin olisi piisannut”. Oiva oli voinut seurata suomalaisen aseveljen hengiltä ottoa pienestä seinähirren raosta.

Tornion valtauksessa Oiva oli potkaissut erään saksalaisten parakin oven sisään ja syöksynyt sisälle pislari (konepistooli) käsissään. Parakissa oli ollut saksalaisia haavoittuneita. Saksalaisten lääkintävääpeli oli antanut Oivalle kultaisen taskukellon, kun hän ei ollut alkanut räiskiä pislarisarjoja sisälle syöksyttyään. Oiva oli näytellyt kultakelloaan aseveljilleen. Eräs suomalaisluutnantti oli ottanut haavoittuneitten saksalaisten henkiinjätöistä annetun lahjakellon pois Oiva – rievulta.

Oiva kävi jonkin verran veteaanitapaamisissa. Hänellä oli joitakin rintamamiestuttuja. Oiva ruukasi polttaa muutamia sinivalkoisia kynttilöitä itsenäisyyspäivänä ja juoda hyvät kakkukahvit vuosipäivän kunniaksi. Myös hänen mielestään entiset suomalaiset rintamamiehet takasivat Suomen itsenäisyyden.

Muutamista vääryyksistä

Vääryyksiä liittyy sotiin. Niistä käy esimerkkinä se, että sadattuhannet suomalaiset ojankaivajat, kyntäjät ja kylväjät joutuivat olemaan jatkosodassa asekädessä vuodesta toiseen. Oli pulaa leivästä ja muustakin ruuasta. Muutama suomalainen jopa nääntyi nälkään niinä aikoina. Ihmisiä menehtyi nälästä johtuviin sairauksiin. Saksalaisten aseveljiemme ruoka – avut olivat pieniä ja riittämättömiä koko Suomen kansalle.

Surullista oli sekin, että jatkosodan ajan suur – Suomi ajattelu oli kaiken hallitsevaa. Elettiin asevelinatsien hakaristilippujen varjossa suur – Suomi huumassa. Lehdissä oli toistuvasti kirjoituksia tulevasta suur – Suomesta. Niitä oli monien karttaluonnosten kera. Harhaiseksi ja houreiseksi suur – Suomi haaveemme kuitenkin osoittautui. Erikoisempaa oli, että suur – Suomi ”viiraaminen” sai mukaansa paljon kansaamme. Lähes koko kansa hypnotisoitui siitä. Natsi – Saksasta otettiin siinäkin asiassa mallia.

Surullista, että jatkosodan propaganda oli räikeää, houreista ja harhaista. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana propaganda lauloi tuttua virttään raaoista päällekäyvistä hunnilaumoista. Vaikutti, että liittotuneitten USA olikin suomalaisten aseveli?

Kesän 1944 sotatapahtumat Karjalan Kannaksella osoittivat sen, että Neuvostoliiton asevoimat, puna-armeija oli hyvin varustettu miljoona-armeija. Sen liittolainen rikas USA avusti sitä. Jatkuvasti kulki heiltä sotatarvikkeita ja ruoka-avustuksia monin suurin laivasaattuein Murmanskiin ja Vladivostokiin. Paljon upottivat akselivaltojen natsisaalistajat laivasaattueiden laivoja. Mutta, paljon niitä saapui lasteineen perille.

Huonoja puolia olivat nuokin: Rintamien siirtyessä kauemmaksi itään, huolto sieltä ja sinne oli heikkoa. Kaatuneet suomalaissoturitkin, kun kuljetettiin kotiseurakunnan kirkkomaihin. Tuhlaamista oli se, että pieni köyhä Suomi perusti itä – Karjalaan kalliita hallintoalueita. Miehitys jäi meiltä sinne vain vuosiin 1941-1944.

Sinne rakennettiin suuria vankileirejä. Natsien pohjoiset aseveljet, fasistihenkiset suomalaiset sulkivat niihin Karjalan alkuperäisväestöä. Sulkivat niihin Suomen heimon sukuisia kauniita karjalaisia nälkään ja kurjuuteen. Heitä kohdeltiin leireillä julmasti – alempi rotuisina pidettiin. Piestiin, raiskattiin ja tapettiin mielivaltaisesti.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/3._divisioona_(jatkosota).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_suojeluskuntapiiri

http://www.sotainvalidit.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotaveteraani

http://www.laitasaari.fi/laitasaaren-palvelut/soson-tiili/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornionlaakson_taistelut

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_1940-luvulla

https://fi.wikibooks.org/wiki/Suomen_historia/J%C3%A4lleenrakennuksen_aika

https://fi.wikipedia.org/wiki/Savotta

https://skr.fi/fi/suomalainen-rintamamies-tunteva-sotilas

http://taidetarkkailija.blogspot.fi/2016/11/eloa-juoksuhaudoissa-sodasta-puhuttiin.html

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83999/gradu06241.pdf?sequence=1

http://markkulehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133370-suomen-sodanajan-vahvuuksista-ennen-ja-nyt

http://80.246.169.132/jr50/kokoonpanoja.php

http://www.mikkeli.fi/museot/paamajamuseo/suomi-sodassa-1939-1945

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/jatkosota-maanpuolustus/hyokkaysvaihe

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suur_Suomi.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_keskitysleirit

http://hommaforum.org/index.php?topic=81575.0


Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Savottatarinaa

FM Mauri Junttila

Paljon palasi metsätyömiehiä takaisin savotoille jouluilta useiden vuosikymmenten ajan metsätöiden kultaisella vuosisadalla 1900. He olivat viettäneet joulun kotonaan.

Mukavampi oli savottamiesten viettää joulu kotiväen parissa kuin vieraitten kanssa savottakämpillä. Merkittävää oli ollut myös täydentää omia ja hevosen muonavaroja kotoa ”joululomalla”. Usein oli lähdetty savottaan loka-, marraskuiden vaihteissa, kun alkoi jo olla lunta ja pakkasia. Silloin mukaan otetut muonavarat alkoivat olla jo syöty ennnen joulua.

Hevosten ruokatäydennysten hankinta oli siis ollut eräs tärkeä syy monien savottamiesten joululomaan. Oli vanhan ajan suurilla savotoilla ollut heinän ja kauran välitystä, mutta siksikin kuljettaa niitä kotoa, koska monien savottamiesten kotona kasvatettiin heinää ja kauraa kuin ansiomielessä.

Hevosten kanssa metsätöissä kulkeneet olivat pääasiassa olleet pienten maatalojen isäntiä. Kun, miehet lähtivät savottaan, niin usein sinne lähti myös talon ainoa työhevonen. Eli tärkeä työjuhtakin oli poissa kotoa.

Savottamiesten kodeissa oli ollut lypsylehmiä – ja muuta karjaa. “Joululoman” aikana siirrettiin talon niityiltä heinää ja olkea kotiin navettalatoon. Miehet ajoivat joululoman aikana myös karjanlantaa karjasuojien tunkioista pelloille. Osa miehistä ajoi joululoman aikana polttopuita kotirantteelle tai puuliiteriin kotona olevien lämmittää pirttiä ja saunaa sekä kuumentaa karjasuojassa tarvittavia pesu – ja muita vesiä. Karjanhoitotyössä kotona kului päivän mittaan paljon lämmintä ja kuumaa vettä pesuun sekä karjan ruokintaan.

Savotoilla oli ollut suurten puutavara- ja metsäyhtiöiden puolesta kämppiä savottaemäntineen. Heillä oli ollut valmiin ruuan ja kahvin myyntiä savottamiehille. Mutta, monet savottamiehet kuljettivat myös kotiruokaa, suolakalaa, leipää, lihaa, kahvia, sokeria, voita sekä suolaa kotikonnuiltaan.

Kivaa voi uskoa olleen savottamiehen ottaa mukaan kotoa lähtiessä jouluilta savottaan myös vasta paistettuja ohrarieskoja, nisuja sekä joulukinkun loppuja. Kotona pirtin orressa kuivattuja ruisreikäleipiä kului myös. Niitä saattoi paloitella myös hevoselle herkkupaloiksi. Kotoa viemisistä tuli hiukan lisäpainoa hevosen heinä-/ kaurarekeen joululta savottakämpille palattaessa.

Savotoita oli ollut kovin eri kokoisia. Oli ollut satojen hevosten ja tuhansien miesten suuria metsätyömaita. Oli ollut pienempiä savotoita, joissa yövyttiin ja ruokailtiin vuokralaisina hakkuualueen seudun maataloissa. Hevoset asuivat yönsä talon tallissa.

Oli myös ollut tosi pieniä lyhytaikaisia savotoita. Niiden muutamat hevoset ja miehet asuivat jopa vaatimattomissa paljolla lumella suojatuissa risu-ja havumajoissa. Tai oli rakennettu vaatimaton kämppä hirsistä jonkinmoisella tulisijalla, missä voitiin valmistaa ruokaa ja keittää kahvia, kuivattaa työvaatteita, kenkiä ja peseytyäkin.

Eräitä virstanpylväitä metsöiden suhteen

Suomi eli ennen metsistä. Sahoja alkoi nousta höyryvoiman keksimisen ja – käyttöönoton myötä 1700-luvulta lähien. Paljon oli sahattu puuta vesivoimalla. Vesivoiman käyttöön soveltuvia pieniä puroja oli ennen ollut hyvin paljon.

Suomen siirtyessä ns. Suomen sodan (vv. 1808-1809) jälkeen Venäjän autonomiaksi muutoksia metsätöiden lisääntymisissä oli ollut silloinkin. Töitä metsätyömiehille ja ajomiehille tuli uusissa suomalaisissa autonomian oloissa. Sahatavaraa sahattiin lisää muutamilla uusilla juuri perustetuilla sahoilla. Puun ulkomaankauppa lisääntyi autonomiassamme.

Sahoja perustettiin vesistöjen varsille. Esimerkiksi Kotkan ja suuren Kymijoen asema puumarkkinoilla lisääntyi. Suomen monet joet, vesistöt olivat likietuisia, käypiä paikkoja sahatavaran kuljettamiseen ja vesivoimalla tapahtuviin puiden sahaamisiin. Jokien suilla oli usein hyviä satamapaikkoja.

Suomessa alettiin kohta autonomian alkuajoilta rakentaa entisten pimeiden, mustien, ikkunattomien savupirttien ja – tupien tilalle savuhormistoilla ja tulisijoilla sekä ikkunoilla varustettuja uudemmanmallisia asuintaloja. Niiden rakennuspuiden hankinnassa olivat metästyömiehet ja savottahevoset olleet edelleen tarpeen. Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvaan rakensivat uuden asuintalon kohta Suomen sodalta. Asuinrakennus oli nähtävästi ollut Suomen sodan aikaan seikkailuja kokeneen Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttilan (vv.1790-1856) aikaansaannosta.

Suomen sota (vv. 1808-1809) ei juuri tuhonnut eikä hävittänyt asuinympäristöjämme. Jopa, taistelutantereet säilyivät lähes sellaisinaan. Niinä vanhoina aikoina oli vain tullut eteen aika alkaa uudistaa maaseudun rakennuskantaa ja ehostaa ulkoista ilmettä. Alettiin siis mennä elämässä eteenpäin. Matkattiin pois mustien, pimeiden savutupien ja – pirttien ajasta.

Saimaan kanavan 1. rakentaminen vuonna 1856 oli muuttanut valtavasti silloista maailmaa ja maailmankuvaa laajasti erityisesti itä – Suomessa. Saimaan kanava virtaa Lappeenrannan kautta Suomenlahdelle. Se elävöitti puutavarakauppaa kanavan varsilla ja kauempana. Metsätöitä tehtiin paljon suuressa Savonmaassa seudun valtavien metsien puurikkauksien takia. Sitä tehtiin lisääntyvästi heti Saimaankanavan rakentamisesta lähtien.

Saimaalla ja – kanavassa seilasi höyryvoimalla kulkeneita tervalla maalattuja mustia lotjia suurin määrin. Ne seilasivat siellä raskaissa parru – ja puutavaralasteissa. Tai voimakkaat höyryhinaajat vetivät perässään valtavia puulauttoja. Monet niistä olivat saaneet myös Päijänteen puuta kuljetettavakseen Saimaan kanavan kautta.

Oulussa oli elänyt vanhaan aikaan puuhakas teollisuusmies Johan G. Bergbom (vv. 1818-1893). Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja. Hän oli perustanut ulkomaille paljon sahanneen Pateniemen sahan vuonna 1873. Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.

Rataverkon laajentuminen Suomessa elävöitti paljon sahateollisuuttamme. Metsien hyödyntämisen ansiosta töitä tuli taas tuhansille ja taas tuhansille Suomen metsureille ja hevosille. Savon rata alkoi elävöittää ja työllistää Savonmaata vuodesta 1889 lähtien. Helsingistä lähtevä Pohjanmaan rata tuli valmiiksi Seinäjoelta Ouluun vuonna 1885.

Aika 1. maailmansodan jälkeen oli ollut eräs terävä piikki sahateollisuuden nousussa. Ja, se lisäsi edelleen metsureiden ja metsätyöhevosten tarvetta ja määrää. Puuta ja sahatavaraa oli tarvittu esimerkiksi jälleenrakennukseen 1. maailmansodan runtelemassa Euroopassa ja tarvittiin puuta ja sahatavaraa myös vapaussodan (v.1918) runnomassa Suomessa.

Jälleenrakennuskausi 2. maailmansodan jälkeen toi metsureita ja hevosia metsätöihin paljon. Metsätöissä näyttelivät silloin tärkeää osaa erämaiden uudet asukkaat eli rintamaistalojen isännät hevosineen. Voidaan sanoa, että rintamamiehet pelastivat Suomen jo toisen kerran. Ensin rintamamiehinä ja toisen kerran pokasahojen ja työhevosten kanssa rintamiestalojen isäntinä.

Metsärikkauksien Neuvostoliitto otti sotakorvauksina suomalaisilta vastaan puuta vain hyvin vähän. He halusivat metallialan tuotteita sotakorvauksina. Puu näytteli toki edelleen suurta osaa sotakorvauksissa Neuvostoliitolle. Siksi, koska saadaksemme raaka-ainemetallia ulkomailta, sitä vaihdettiin puulla. Suomalaisella puulla oli ollut rajattomasti markkinoita II maailmansodan jälkeen.

Elinkeinorakenne muuttui viime sotien jälkeen Suomessa. Olimme ennen olleet täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Sotakorvausten maksun myötä suomalainen metalliteollisuus alkoi kehittyä ja se tuli merkittäväksi teollisuuden alaksi. Suomi muuttui entisestä maa-ja metsätalousmaasta teollisuusmaaksi.

Suuria savotoita

Vuosina 1936-1939 oli Kuolajärvellä (Salla) ollut Suomen oloissa erikoisempi suuri savotta. Siellä oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa suuria määriä kuorma-autoja tukkipuiden ja muun puutavaran siirtoon. Autoilla oli kuskattu valtavista hevosten täyttämistä välilansseista puuta edelleen Maaselän eli vedenjakakajan länsipuolelle. Sieltä puut olivat kuljetettu uittamalla Pohjanlahden pohjukkaan. Paljon niitä jäi Kemiin. Kuolajärven savotoidut seudut jäivät suureksi osaksi Neuvostoliitolle valloitusmaiksi Suomen viime sotien jälkeen.

Muutama vuosikymmen viime sotien jälkeen Suomeen alettiin suunnitella ja myös rakentaa vesivoiman lisäämiseksi ja turvaamiseksi tekojärviä vesivoimaloille vesivarastoksi. Lappiin tulivat esimerkiksi suuret Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat Kemijoen vesistön hyötyalueelle. Oulun lääniin, Pyhännän ja Pulkkilan rajoille, lähelle nelostietä rakennettiin pienempi Uljuan allas. Allasalueiden puustoa savotoitiin pois ennen altaiden vesittämistä. Ne olivat aikoinaan olleet suuria metsätyömaita.

Paljon puuhaili ennen ihmisiä metsien puiden ja puutavaran parissa. Esimerkiksi tyrnäväläinen autoilija Mauno Junttila (vv.1930-1976) ajoi vuosina 1958-1962 kuorittua paperipuuta jopa Suomussalmen rajavyöhykkeeltä Oulun Toppilan satamaan. Propsit, pöllit sieltä mustiin rahtilaivoihin ja ne lähtivät Toppilasta ulkomaille raskaissa paperipuulasteissa.

Junttilalla oli ollut ajoneuvonaan uutena hankittu vuoden 1958 mallia ollut vihreä diesel buldoggi Mersu. Siinä oli ensin ollut puusta tehty rekka. Myöhemmin rekka muuttui teräsrekaksi, missä voitiin kuljettaa puuta muuan kuutio enemmän. Autossa ei ollut esimerkiksi teliperää eikä rekassa. Melko vaatimattomilla puutavararekoilla kuljettivat siis niinä vanhoina aikoina puuta pitkiä matkoja. Samaa kokoluokkaa oli silloin ollut esimerkiksi diesel Ford Trader ja eräs diesel Thames kuorma auto.

Junttilan ajoreitillä kaukana Suomussalmella tuli kerrattain metsätiellä vastaan puusta ja piikkilangasta tehty veräjä. Varoituskyltissä varoitettiin rajavyöhykkeestä monin kielin sanoin ”Rajavyöhyke – Pääsy kielletty”. Sieltä kuului isojen koirain haukuntaa. Rajalla liikkui sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia rajavartijoita mukanaan ”ukkokoirain äänillä varustettuja” rajakoiria.

Niinä aikoina molempien maiden rajoilla, rajakoirina oli kookkaita jyräkkä-äänisiä sakemanneja. Kun, eräänä valkeana varhaisena kesäaamuyönä ajettiin rekalla kohden valtioiden rajaa. Sellaisena kesäaamuna, jolloin kuorma-auton jyrinä kantautui kilometrien päähän. Kuorma auton ääni valpastutti kierroksillaan olleiden rajamiestan rajakoirat haukkumaan.

Metsurit ja maanviljelivät alkoivat hankkia suurin määrin moottorisahoja ja maataloustraktoreita 1960 -luvulla. Hevoset alkoivat jäädä pois metsätöistä. Se oli vain hyvä asia. Raskaita olivat metsätyöt hevosille.

Oli ennen ollut hyvää huolta hevosista pitäneitä ja niitä hellästi ja nätisti sekä kauniisti hoitaneita, käsitelleitä hevosmiehiä. Mutta, siitä huolimatta joutivat raskaat, usein vaaralliset metsätyöt jäädä hevosilta.

Moni ihminen sai jotain rahaosuutta esimerkiksi kuoritusta paperipuukuutiosta vuonna 1960, joka lähti kaukaa itärajalta ja matkasi Toppilan satamaan. Propsia, pölliä varten kaadettiin ensin puu ja se tehtiin paperipuuksi Suomussalmella lähes rajavyöhykkeellä.

Tarinani paperipuut hakattiin siellä valtion metsistä. Ns. kantoraha meni siis valtiolle. Paperipuut sahasi ja kuljetti lähiseudulla asunut ahkera hevosen ja moottorisahan omistanut rintamamiestalon isäntä. Hän kävi savotoimassa palstallaan kotoaan käsin. Hän vietti viikon kerrallaan hakkuutyömaallaan, asuen jostain syystä sinne jääneissä asuttavissa puuparakeissa hevosen ja koiransa kanssa.

Mies oli ottanut mukaansa yhden miehen savottaansa ruokaa itselleen ja koiralle sekä heinää, kaurajauhoja ja olkea hevoselle. Hän oli ottanut mukaansa myös kahvia, sokeria, suolaa ja lisäksi kesällä poimimiaan metsämarjoja sekä kaupasta ostettuja sekahedelmiä, rusinoita ja luumuja keittää iltaisin sekahedelmäkeitto kamiinan päällä. Koira oli mukana kaveriksi hänelle ja välillä kaverina hevosella. Esimerkiksi, kun hän ahkeroi kiivaassa työntouhussa ja kovassa työntahdissa paksuissa lumikinoksissa lyhyen talvipäivän takia paljon aamu-, iltahämärissä moottorisahansa kanssa puita kaataen. Silloin miehen koira ja hevonen viettivät keskenään turvalista laatuaikaa tallin turvassa “leppäilen”. Ei ollut pelkoa niiden jäädä kaatuvien puiden ruhjomiksi tai vahingoittamiksi.

Oli hänellä hyvällä ampujalla mukana myös metsästysluodikko. Hän ampui silloin tällöin metson ja/tai teeren, joita ruokaili työmaa-alueen puissa. Linnut eivät isommin piitanneet valtakuntain rajoista, vaan lensivät niiden yli tärkeimpänä lentää päivittäisiä ruokailumatkojaan.

Metsäkanalintuja hän vei joitakin mukanaan kotiinsa viikonloppureissuillaan. Niistä sai höyheniä tyynyihin ja lihaa. Voitiin pyydetyillä metsälinnuilla vaihtaa myös paikallisista kaupoista ostettavaa – moottorisahan bensaakin.

Tämä entinen rintamamies sai oman osuutensa paperipuukuutioista, kun teki niitä moottorisahansa kanssa ja kuljetti ne hevosellaan kuorma-autolla liikennöitävän tien varteen. Propsit olivat käyneet mittaamassa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajat. He tekivät sitä ansiotöinään paikallisessa metsänhoitoyhdistyksessä.

Pöllit olivat metrisiä ja kaksimetrisiä. Nämä olivat ajettu tien varteen kuoripäällisinä. Usein niitä kuorittiin lähes kaatopaikoilla. Tarinani isännän, Oulussa opiskeleva reipas poika oli ottanut urakakseen kuoria pöllit lomillaan. Hän kuori ne kuorimaraudalla ja laittoi metriset ja kaksimetriset nätisti omiin pinoihinsa tien reunaan. Kuoret jäivät niinä aikoina niille sijoilleen. Poika sai työpalkkansa paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä.

Autoilija Mauno Junttila ajoi pöllejä tien reunasta kauas Oulun Toppilan satamaan. Hän myös sai osuutensa paperipuukuutioista kuljetuspalkkioina. Pöllikuormat purettiin satamassa välillä suoraan laivojen viereen, mutta useimmin ne purettiin suuriin Toppilan sataman välivarastoihin. Satamassa saattoi olla joitakin nuorukaisia ”koksarit” kädessä odottamassa mahdollisia pöllilastien purkuja. He ottivat 5 mk työavustaan.

Toppilan satamassa oli vinhasti kiitäviä maataloustraktoreita siirtämässä pöllikuormia valtavista välivarastoista rahtilaivojen viereen. Siellä oli myös sataman työmiehiä lastaamassa rahtilaivoja. Hekin saivat osansa pöllien käsittelyistä niiden lähtiessä kauas ulkomaille. Niistäkin Suomussalmelta lähteneistä paperipuupölleistä saattoi aikanaan tulla paperia esimerkiksi belgialaisille, englantilaisille, hollantilaisille tai ranskalaille sanomalehdille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4_Group

https:/A/fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_autosavotta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4liitto_Osuuskunta

https://rintamamiestila.wordpress.com/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sahateollisuus

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2080

http://www.oulu.ouka.fi/tekninen/toppilansaari/seminaari11082005/Topsaymprakprojnayttely.pdf

http://gallery.kuukuna.net/gallery3/index.php/Raskaskalustoa-merkeitt_in/album39/1413_1965

http://historia.sodankyla.fi/savotta2.htm

”http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/taloushistoria/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin”historia/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

http://www.oravala.net/files/Kymijoen_uitto.pdf

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4520

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porttipahdan_tekoj%C3%A4rvi

http://www.siikalatva.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/siikalatva/embeds/siikalatvawwwstructure/15493_uljua_WEB.pdf


Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Mustalaistarinaa

FM Mauri Junttila

Romanit eli mustalaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa. Heillä on oma kieli, kulttuuri ja tapaperinne. Romaniväestöä Suomessa on ollut yli 500 vuotta. Ensimmäiset saapuivat Suomeen 1500-luvulla. Nykyään heitä asuu täällä noin 10 000. Suurin osa asuu Etelä – ja Länsi-Suomen kaupungeissa. Mustalaisista käytetään myös romani nimeä.

Heidän arvellaan lähteneen alkujaan liikkeelle Intian niemimaalta. Suomeen he tulivat Ruotsista. Suomi oli niinä aikoina ollut osa Ruotsia. Mustalalaisilla on usein ruotsinkielinen sukunimi ja monet puhuvat äidinkielenään ruotsia. Olisiko siihen vaikuttanut merkittävästi, että he tulivat tänne Ruotsista? Mustalaisista saa usein vaikutelman, että he ovat ruotsalaisia.

Nykyajalle eli alkavalle 2000 – luvulle Suomeen on saapunut myös ns. kerjäläisromaneja Romaniasta ja Bulgariasta. Heitä sanotaan myös mustalaisiksi. Nykyisen ajan ja vanhemman eli aluiltaan 1500-luvun romanit eivät muistuta toisiaan ulkonäöltään eikä olemukseltaan eivätkä pukeutumiseltaan.

Se oli 1940-luvun loppua, kun esimerkiksi oululainen mustalaisvaatteisiin pukeutunut Erkko Eemeli kulki vielä perheineen mierontietä, kiertäen kulkureina Oulun maakuntaa. He liikkuivat talvisin hevosreellä ja kesäisin hevoskärryillä. Erkko Eemeli liikkui usein vain omana perheenä. Mutta, mustalaisia kiersi niinä aikoina myös useiden perheiden ja hevosten kookkkaina matkueina.

Mustalaisten asema alkoi kohentua selvästi 1950 – luvun lopulla. Kunnille tuli mustalaisten sijoittamisvelvollisuus. Heitä sijoitettiin, muuan perhe kuntaa kohden, kuntien kyliin. Kyseinen käytäntö vaikutti, ettei vanhan ajan kiertäviä mustalaisia enää juuri kohta ollut.

Heitä liikkui myöhemmin 1960 – luvulla henkilöautoillaan kulkukaupalla. Öiksi he autoilivat lepäileen ja nukkumaan koteihinsa. Henkilöautot alkoivat lisääntyä nopeaan 1960 – luvun alulta Suomessa. Myös, mustalaiset alkoivat liikkua henkilöautoilla. He kulkivat niillä kulkukaupalla. He eivät olleet enää kuin vanhojen aikojen kiertolaismustalaiset olivat olleet. He eivät olleet enää 1960 – luvulla kodittomia kiertolaisia, mierontien kulkijoita.

Mustalaisten elämä oli vielä 1950 – luvulla kovin vaikeaa. Se oli surua ja tuskaa täynnä sekä nälkää ja vilua. Pelkoa ja väkivaltaa he joutuivat kokemaan myös alinomaan.

He kiersivät kyliä talo – talolta. He saivat vaatimattoman elantonsa pääosin kerjäten. Heidän heinää syövät hevosensa tarvitsivat myös kerjuuruokaa. Köyhää oli valtaväestölläkin esimerkiksi 1950-luvun kylissä, joten pieniksi voi uskoa jääneen heidän kerjuuansionsa.

Mieron teiden varsilla oli kesäisin esimerkiksi luonnonmarjoja ja sieniä, mutta vain hyvin vähän niistä ennen maksoivat kauppaliikkeet. Osalla mustalaisista oli myynnissä jotain pientä kuten virkkaamalla tehtyjä kudonnaisia. Osa oli valmistanut ohuesta metallista, peltistä pieniä koriste- ja tarveesineitä myyntiin. Vähän niitä voi uskoa menneen kaupaksi köyhissä maakunnissa. Mustalaiset tekivät ennen myös hevoskauppaa. He taisivat myös esimerkiksi eläinten salvaamisen eli kuohitsemisen. Korvausta vastaan pässi tai sonnipoika joutuivat luopumaan ”munistaan”.

Kun, mustalaisia tuli talon pihalle, niin ei heitä toivotettu tervetulleiksi eikä pyydetty astumaan peremmälle pirttiin kahville. Tavallisesti heidät toivotettiin jatkamaan pikaisesti matkaansa monien kirousten saattelemana. Olipa joistakin taloista, jopa ammuttu heidän peräänsä – lisää vauhtia antaakseen. Jos, kiertolaisten mustalaislapsia ehti leikkimään lämpimään pirtin lattialle, niin kohta heidätkin toimitettiin leikkimään talvipakkaseen.

Se oli ennen ollut maaseudun ihmisten osoittamaa ystävyyyttä mierontien kulkijoille, että he saivat kylpeä talojen pihan reunan savusaunoissa. Kun, talonväki oli itse kylpenyt niin joidenkin sauna jouti vaikkapa mustalasten käyttöön. Hirsisen savusaunan nurkassa seisoi suuri lämmitettävä kivikiuas. Se pysyi lämipimänä seuraavaan päivään – pakkasillakin. Mieronteitä kiertävät mustalaiset saivat peseytyä ja jopa nukkua yönsä joidenkin talojen lämpimässä savusaunassa.

Savusaunojen sijaintiin hiukan erillään muista rakennuksista oli omia syitään. Niitä paloi silloin tällöin. Hiukan sivummalla palaessaan, ne eivät sytyttäneet talon pihapiirin muita rakennuksia.

Mustalaisten vanhoista leivänhankintatavoista voi mainita markkinoilla ja toreilla povaamisen ja kädestä ennustamisen. Vanhaan aikaan tekivät he markkinoilla myös kellokauppaa. Monet tummat saivat nätit rahat, kun kiersivät iltamissa myytävien viinapullojensa kanssa. Valkolaismiehillä oli iltamissa tavallisesti päällä sammumaton jano. He maksoivat viinantuskissa tummilta ostetuista pimeistä viinapulloista suuria summia. Osa tummista möi myös muutaman savukeaskin juhlimaan lähteneille valkolaisille nätillä voitolla.

Uudemmalle ajalle monet mustalaiset ovat huomanneet, että heillähän onkin erityisosaajan taidot eli totota oikein raveissa. Ravitapahtumissa ja totossa liikkuu todella paljon rahaa, suuria summia. Se on tummille ollut sitä, että hakea vain rahansa pois totoveikkauksista!

Mustalaisten ansionhankinnoista 1960 – luvulta jo henkilöautojen aikana, esimerkkinä voi mainita, että heitä kulki muutamina vuosina kauppaamassa miestenkerrastoja. Kirkonkylien sekatavarakaupoissa ja marketeissa niitä sai hiukan alle 100 markkalla. Kauppamiehen taitoja omanneet kulkukaupalla kulkeneet mustalaiset möivät samanlaisia suomalaisia kerrastoja tasan satasella ”kotia tuotuna”.

Osaavia mustalaistaiteilijoita

Kun, televisio-ohjelmia ja televisioita tuli, niin ne muuttivat maailmaa ainakin maaseudulla. Se oli uutta kivaa ja mukavaa, kun pirtin nurkan laatikosta saattoi iltasella alkaa seurata elokuvia ja televisiosarjoja kahvikupin ääressä mukavasti nojatuolissa tai kiikkutuolissa istuen. Ei tarvinnut matkata suuritöisesti useiden kilometrien päähän elokuviin täpötäyteen elokuvateatteriin. Myös uutisia kotimaasta ja kaukaa maapallon toiselta reunalta oli helppoa seurata reaaliajassa.

Televisiot olivat hyviä areenoita myös iskelmäviihteelle, rallatuksille ja laulelmille. Kaunis mustalaismusiikki ja osaava laulutaide sekä näyttävä tanssitaide tulivat tietoisuuteemme television ansiosta. Mustalaismusiikista ja – tanssitaiteesta ei ennen televisioa juuri ollut isompaa tietoa esimerkiksi maaseudulla.

Eivät vanhan ajan tv ohjelmat ja televisiot ruohottaneet eivätkä lumettaneet naapuripolkuja. Paljon kuljettiin naapureissa vain katsomassa tv-ohjelmia. Kivaa oli katsoa naapurin miehen kanssa omasta tai hänen tv:sta esimerkiksi tummain, komeiden ”Hortto Kaalo” lauluyhtyeen miesten sekä mustalaiskaunottarien musiikki-, laulu-ja tanssiesityksiä.

Oululaisissa iltamapaikoissa esimerkiksi ydinkeskustan ”Letkunpuiston tanssisalissa”, laitakaupunkien Tarmolassa ja Valolla oli suosittuja levytansseja 1960 – luvulla. Eli niissä tanssimusiikki tuli äänilevyiltä. Muutamina vuosina tanssien loppupuolella oli varattu puolisen tuntia yleisön laulamiseen, jos halusi ja/tai uskalsi esiintyä laulajana.

Esimerkiksi Tarmolassa oli usein mustalaisia, joilla olivat mainiot laulajan lahjat. He lauloivat silloisia suosikkitangoja. Mustalaispareilla oli myös tapana tanssia näyttävästi tanssisalin etureunassa. Mustalaiset tanssivat etupäässä keskenään – mustalaispareina.

Mustalaisyhteisöt olivat hierarkisia. Ehdoton perheenpää oli ”Ukko Mustilainen”. Hän kuritti kovalla kädellä jo kookkaiksi kasvaneita aikamiespoikiaan. Mustalaisilla oli suvun päämies, heimopäällikkö ja mustalaisparooneja. Heillä oli myös mustalaiskuninkaita.

Mustalaiset ovat eläneet koko puolivuosituhantisen Suomen historiansa omina porukoinaan eristäytyneenä valtaväestöstä, muiden suomalaisten joukossa. Eristäytyminen ei ole ollut täydellistä. Suomalaisia ja mustalaisia on vaihtannut geenejä keskenään kaiken aikaa.

Erikoisuuksia on perinnöllisyysasiossa. Usein tapaa ihmisiä, jotka sanovat, että heillä on mustalaisen verta ulkonäöstään huolimatta. Osa heistä olisi ulkonäkönsä puolesta kuin käypiä, vaikka aikoinaan eläneitten natsien ihannoimiksi ”puhtaiksi arjalaisiksi”.

Mustalaisissa on paljon kristinopista ja uskonnosta kiinnostuneita. Vähemmän heitä tosin istuu luterilaisen eli valtionkirkon kirkon penkeissä. Heille on tyypillistä, että käyvät esimerkiksi vapaakirkon ja helluntaisseurakuntien uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Lähteitä:

https://kirjasto.kuopio.fi/104453/fi/articles/romanit-tuntematon-vahemmisto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustalainen

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kerjaaminen-on-romanian-romanien-elinkeino/1961104

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000568438.html

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6204756

http://www.hs.fi/aihe/romanit/

http://www.tiede.fi/keskustelu/4000762/ketju/miksi_romaneilla_on_yleensa_ruotsikieliset_sukunimet

http://www.veijobaltzar.fi/taiteilija-


Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Jatkosodan kaukopartioissa

FM Mauri Junttila

Jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1993) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen alkujaan temmesläinen Iikka Kelhä eno oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavin mukaansa tiilitehtaan töihin, kun oli matkustanut työnjohtajaksi Jäämeren rannalle Petsamoon juuri perustettuun tiilitehtaaseen.

Olavi oli matkustanut sieltä kotiinsa myöhäissyksyllä 1937, jo lähes talvea se oli ollut siellä Jäämeren rannalla, saadessaan kotoaan tärkeän kirjeen. Kirjeessä kehoitettiin Olavia saapumaan kotiinsa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän jäi sille reissulle Tyrnävälle. Olavi oli vakuutettu kotonaan tulevasta suursodasta, että kannattaako enää mennä takaisin Petsamoon?

Matka Petsamoon ja sieltä takaisin oli ollut niinä aikoina vaivalloista matkustamista täysinäisessä hiljaa matelevassa linja-autossa. Pohjoisimman Lapin tiet olivat kapeita ja mutkaisia sekä kovasti jäisen liukkaita jo alkutalvesta. Rovaniemeltä voitiin matkustaa junalla Ouluun ja sieltä kauemmaksi.

Eräänä talvisena sunnuntai – iltana ennen viime sotia joukko korvenkyläläisiä poikia oli palaillut Yli-Temmekseltä valistustalo Väinölästä elokuvista. Paluumatkalla eräs paikallinen poliisi oli ollut kyttäämässä poikia taskulampun kanssa, maaten palttoossaan lumisella talvitiellä, kuin kuvitellen olleensa piilossa. Poikaporukan keulilla pyöräillyt oli potkaissut taskulampun hänen kädestään. Tunnistamattomat pojat eivät tietystikään saaneet sakkoja valottomilla polkupyörillä ajosta.

Korvenkylästä oli ollut talvisin nopea talvitie Temmeksen Nurkkalankankaalle. Ennen olivat yleisesti pyöräilleet polkupyörillään jäisiä reenjalasten jälkiä myöten. Saattoi toisilla mennä pitkäkin väli kaatumatta. Eikähän siinä kuinkaan käynyt, jos pyllähti paksuun pehmeään lumeen!

Sissinä jatkosodassa

Pohjois-Pohjanmaalle oli viime sotien aikanan perustettu merkittävä sotilasosasto, kun kesällä 1941 perustettiin Sissipataljoona 3 Limingassa, Limingan ja lähikuntien Lumijoen, Siikajoen, Revonlahden, Temmeksen ja Tyrnävän miehistä. Se alistettiin III divisoonalle.

Sissipataljoona 3 taisteli usein siellä, missä pyssymiehiä tarvittiin. Se ei siis ollut mukana sissitoiminnassa pataljoonana. Aktiivisia kaukopartiomiehiä oli ollut vain osa sissipataljoonan miehistä.

Tuo lakeuden miesten Sissipataljoona 3 lakkautettiin kesällä 1943. Se liitettiin vastaperustettuun 15. prikaatin I pataljoonaan. Sissejä meni myös siihen ja osa määrättiin muihin yksiköihin. Lapin sodassa tämä 15. prikaati lakkautettiin edelleen armeijan monien uudelleenjärjestelyjen takia. Miehiä meni siitä muihin yksiköihin.

Alkuperäinen III divisioonan Sissipataljoona 3 meni ensin sotimaan Uhtualle ja sitten hiukan myöhemmin Kiestinkiin. Niillä Vienan Karjalan seuduilla olivat myös kuuluisat Kis – Kis kukkulat. Olihan siellä ollut myös Eldankajärvi ja Erkki Tiesmaa. Tämä oululainen upseeri sanoitti ja sävelsi sota-aikojen tunnetun ikiviheän laulun ”Eldankajärven jää”.

Paljon meni siitäkin, alkuperäisen lakeuden Sissipataljoona 3:n miehistä kesällä 1944 torjumaan neuvostoliittolaisten Kannaksen läpimurtoa, kukin uusissa yksiköissään. Myöhäissyksyllä 1944, jatkosodan rauhan jälkeen monet komennettiin Lapinsotaan toimittamaan pois Suomesta entiset aseveljemme, saksalaiset sotilaat.

Lakeuden miehistä kootussa sissipataljoonassa oli ollut mukana useita tyrnäväläisiä asevelvollisia: esimerkiksi kersantti sotakoiraohjaaja Olavi Markus, lääkintäkersantti Olavi Pasanen ja kersantti Iikka Tjäder. Pasanen kertoi ennen jotain seikkailuistaan. Hänen tarinoissaan oli välillä mukana myös Mannerheiminristin ritari majuri Heikki Nykänen. Hän oli ollut ”Uhtuan sissi” lempinimen saanut tiedustelu-upseeri.

Hän oli ollut niiden partioporukkain johtajana, joissa myös Olavi Pasanen oli ollut mukana. Heikki Nykäkänen kirjoitti myöhemmin sotaromaanin ”Sissisotaa”. Se on julkaistu vuonna 1983. Se on tosiasioihin ja – seikkailuihin pohjautuva muistelmakirja. Siinä mainitaan esimerkiksi tyrnäväläiset kaukopartiomiehet luutnantti Veikko Niemelä ja Olavi Pasanen. Sissipartioiden johtaja Heikki Nykänen oli antanut kirjoittamansa sotakirjan entisille alaisilleen muistolahjaksi. Esimerkiksi Pasanen oli saanut sellaisen.

Pasanen kertoi sissikoulutuksen olleen kovaa ja vaativaa. Hän oli ollut hankkimassa sissikoulutusta ja sissin kuntoaan Paltamon Kiehimänjoella. Maasto siellä Oulujärven kyljessä tarjosi hyvät mahdollisuudet opetella monipuoliseksi, osaavaksi sotasissiksi.

Siellä oli paneuduttu talvella erityisesti hiihtoon. Tavanomaisesti oli hiihdetty verenmaku suussa – katkeamispisteeseen. Sitten, oli vielä jatkettu siitä. Pakkausta oli ollut repussa noin 30-40 kiloa. Se oli ollut sissin repun paino. Reppu sisälsi vaatteita, muonaa, räjähteitä ja ammuksia.

Sisseiltä odotettiin täysraittiutta. Esimerkiksi Heikki Nykänen oli ollut sellaisia miehiä. Niinhän se on, että esimerkiksi Työmies tupakan savun hajun tunsi tavallinen mies jo kaukaa. Luonnollisesti sotakoira haistoi sen monin verroin vielä kauempaa.

Sissin elämä elettiin pääasiassa paljaan taivaan alla. Hyvää oli sissin oppia tuntemaan tähdet. Kun, löysi taivaalta Otavan, niin löysi sen perusteella myös Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaannapa ja se on aina paikallaan pohjoistaivaalla.

Kun, tunsi tähtitaivaan tunnetuimmat tähdet, niin se helpotti ja nopeutti myös kartan ja kompassin kanssa kulkua ja suunnistamista. Tähtien muistaminen auttoi sissiä nopeaan kulloisen oleilupaikan paikantamiseeen ja kulkureittien valintaan, jopa ilman karttaa ja kompassia.

Ainahan oltiin partiomatkalla jonnekin menossa tai tulossa jostakin. Pilvisellä ilmalla oli huono lukea tähtitaivasta, mutta oppi sissi lukemaan luonnosta etelän ja pohjoisen. Suunnan ja suuntavaiston säilyttäminen oli ollut elintärkeää sisseille.

Sisseillä olivat taidot elää luonnossa ja luonnon suomin mahdollisuuksin. Tarvitsivat esimerkiksi myös nuoret miehet jonkin verran lepoa ja unta. Nuotioilla tarkeni yöpyä, mutta niiden näkyvyyden ja hajujen kanssa piti olla varovaisia. Liikuttiinhan luvatta kaukana vihollismaan alueella.

Kesällä oli helpompaa levon ja nukkumisen kanssa. Kuivalla kangasmaalla saattoi sissi ottaa torkut ilman isompia lepopaikan valmisteluja. Hyttysiä toki oli niissäkin vaivana liikuttaessa Vienan korvissa. Karjalaiskylän niityn reunassa saattoi olla heinälato, jossa oli suojaisaa levätä, jopa nukkua univelkaa pois kuivissa heinissä. Joitain ansoja eli pieniä paukkumiinoja oli hyvä laittaa ympäristöön varalta suojaksi.

Talvisilla partioreissulla, kun itä – Karjalan metsissä oli paksulti pehmeää lunta. Saatettiin pitää lepotauot tai viettää yö kaivautumalla vain yksinkertaisesti lumeen. Malleja siitä nähtiin luonnossa. Esimerkiksi metsäkanalinnut yöpyvä lumessa ”kiepissä” suojassa. Lumen suomaa suojaa osaavat hyödyntää myös jänikset ja ketut.

Miljoona markkaa

Entinen aseveljemme oli ollut kova pala purtavaksi. Idästä puristi puna-armeija eli maailman paras armeija koskaan. Lännestä nakersivat länsiliittoutuneet. Euroopan herruuden ratkaisivat liittoutuneitten loputtomat mies – ja materiaalivarastot sekä Brittein saarilta lennetyt monet, monet pommituslennot natsi – Saksaan.

Maailmanpolitiikan uusi suuri tilanne ns. kylmä sota nosti päätään jo ennen kuin oli edes marssittu Berliinin valtausparaatia ja Euroopan entisen vahvimman miehen, valtakunnanjohtaja Adolf Hitlerin ruumis ei ollut vielä ehtinyt edes kunnolla kylmetä.

Liittoutuneitten itäinen jäsenmaa Neuvostoliitto kiinnosti. Toisen maailmansodan voittamattomat puna-armeijalaiset olivat olleet hyviä esimerkiksi laulussa, tanssissa ja musiikissa. Sotilaina he olivat olleet edelleen noista asioista vielä parempia.

Neuvostoliitossa asui sadoin miljoonin ”suurta isänmaallista sotaa” käyneitä, ”äiti Venäjän” puolesta taistelleita neuvostosotilaita. Valtioateismista huolimatta he olivat sangen kristinuskoisia. Monen aunuslaisen tai vienalaisen pirtin nurkassa oli ikoni tai Kristuskuva kunniapaikalla. Eivät neuvostoliittolaiset taisteleet kulttihenkilöiden puolesta, kuin on tahtonut olla tapa läntisen puolen miehillä.

Lännestä oli käännytty entisten suomalaisten kaukopartiomiesten puoleen, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä valokuvausreissuille Neuvostoliittoon? Se olisi myös ollut hyvä, jos nuo kylmän sodan ajan Neuvostoliittoa vakoilevat olisivat kirjoitelleet joitakin rivejä näkemästään paperille ottamiensa valokuvien lisäksi.

Tavallinen palkkio vakoilumatkasta Neuvostoliittoon muutamine rulline valokuvia oli ollut miljoona Suomen markkaa. Myös entiseen kaukopartiomies Pasaseen oli otettu yhteyttä. Lähdössä hän oli jo ollut vakoilijaksi. Hänelle oli tullut mieleen, vai olisiko hänen vaimonsa peloitellut, että jos hänen jatkosodan ajan hyvä tuuri loppuukin?

Pasasesta oli myös tullut jatkosodan aikana perheellinen, parin lapsen isä. Vakoilijan kohtalo siellä itärajan takana odotti häntäkin, jos kiinni jäi. Kun, vanhenee huononee myös metsissä salaa liikkumiset. Kiinnijäämisen riskit lisääntyvät iän myötä.

Pasasen Olavilla oli ollut hyvää tuuria koko jatkosodan. Hän kulki sen läpi ilman naarmuja. Monilla sodissa mukana olleilla olivat vaivana esimerkiksi sitkeät rakot ia ihovauriot jaloissa, jotka eivät suostuneet paraneen millään. Osa heistä löi kättä, jalkaa terävään kiveen tai kantoon, jos ei sattunut osumaan vahingoittavan, tappavan luodin tai raatelevan sirpaleen tielle.

Rintama- ja partiomiehillä oli ollut eriasteisia paleltumia. Osa oli vuollut käteensä, sormeensa vuollessaan poltettavaa pienille kynsitulille tai nuotioon. Ripulit ja punatauti, vatsakatarri olivat olleet yleisiä, usein lähes mädäntyneitten ruokien äärellä eläville. Pommituksissa oli joutunut hiekan, mullan sekaan tai räjähdyskaasupilveen. Joiltakin vaurioituivat keuhkot tai silmät pommituksissa. Myrkkykaasuja oli käytetty hiukan myös jatkosodassa.

Erilaisia partioita ja erilaisia tiedustelumatkoja

Sissipartioiden tärkein tehtävä oli ollut tiedustelu. Sitä oli tehty lähellä jo heti tuliasemien takana tai tiedustelumatkalle oli menty hyvin kauas satojen kilometrien päähän. Siinä yhteydessä puhuttiin kaukopartioista.

Niissä jutuissa mukana olleet sotilaat olivat olleet kaukopartiomiehiä. He olivat olleet erikoismiehiä, joilla olivat olleet kyvyt olla reissuillaan kaukana ja/tai kauan aikaa – kaukana omista linjoista. Heiltä oli odotettu kykyjä ja kuntoa olla tarvittaessa tai pakon edestä liikkeellä päivästä toiseen. Hiihtää tai juosta väsymättä päivästä toiseen!

Usein tiedustelureissuilla meni parikin viikkoa. Miehille oli pyritty lähettämään täydennystä laskuvarjoilla pudotettavilla muonatorpedoilla. Siinä puuhassa oli ollut mukana huolellisuutta ja osaaamista, oli vaadittu tarkkuutta. Toivottiinhan lastien tulevan juuri niiden tilaajille ja haluttiin napata ne ennen neuvostosotureita.

Joskus oli tosin käynyt niin, että suomalaisten sissien syliin oli tullut taivaalta laskuvarjon varassa lahjaksi lihava, raskas muonatorpedo monen monilla herkuilla. Pakkaukset ja purkit olivat olleet Made in USA valmisteita, makeisia sekä sissiruokaa. Olivat siis olleet liittotuneitten raharikkaan USA:n apua sotakaverilleen Neuvostoliitolle.

Toivottiin myös, ettei vihollinen edes näkisi suomalaisten täydennystorpedoitten pudotuksia. Helposti he alkaisivat niiden perusteella paikallistaa luvattomilla asioilla liikkuvia sissejä. Lentokoneet olivat kauas näkyviä ja kuuluvia, samoin torpedot leijuessaan laskuvarjon varassa. Paljon ja usein oli siellä itä – Karjalan asumattomissa erämaissa kaiken näkeviä, tarkkaavaisia neuvostoliittolaissilmiä.

Jatkosodan tiedustelupartiot pyrkivät lähettämään päivittäin kotiin tietoja radioilla. Olihan partiomatkojen tarkoitus ollut juuri tiedustelu. Viesteissä kerrottiin vihollisen liikkeistä ja aseistuksesta sekä joukkojen laadusta. Olivatko he esimerkiksi olleet laatusotilaiden näköisiä, vai jo iäkkäitä, vaarattomilta vaikuttavia täydennysmiehiä?

Tietoja lähettiin kotiin kannettavilla radioilla. Kyynel – niminen radiolähetin oli ollut käytetyin. Viholliset häiritsivät sotasissien radioiden toimintaa. He pyrkivät myös paikallistamaan suomalaississien radiolähetysten perusteella heidän oleilupaikat ja mahdolliset kulkureitit.

Sissipartioita oli ollut erilaisia ja eri kokoisia. Joskus, oli lähtenyt etulinjan osastosta huomaamatta pari miestä katseleen etulinjan juoksuhautojen taakse. Tai olivatko menneet vain tarkkaileen, että pitääkö omien tupakointikuri kutinsa, vai palaako Työmies luvattomissa paikoissa? Vasta heidän muutaman tunnin päästä palattuaan, aseveljet saivat tietää heidän käyneen vakoilemassa taisteluhautojen takana.

Toisinaan partiomatkalle oli lähtenyt huomattavan suuri, jopa muutamamien satojen miesten kokoinen sissiosasto. Partiomatkaan oli usein lähdetty myös siten, että ensin oli ollut tykistökeskitys vihollisen asemiin. Partio ylitti linjat tykkitulen suojassa.

Erinomainen tapa lähteä kesäkelillä tiedustelumatkalle oli mennä vesitasolla. Monet kerrat vei vesitaso kaukopartiomiehiä kauas vihollislinjojen taakse. Vesitaso kuuluu ja näkyy kauas, mutta ei niitä aina huomattu neuvostoliittolaisten puolelta.

Partiomatkalta paluussa oli omat ongelmansa. Usein palattiin yksinkertaisesti vain tullen omien ja naapureiden taistelulinjojen läpi. Se vaati osaamista. Oli esimerkiksi olemassa tunnussanoja, joita vaihdettiin usein.

Myöhemmin, turhaan parjattu Pervitin pulveri oli ollut luotettava, käypä ja toimiva piriste partiomiehille. Kun, sissiporukka tyhjensi muutamat Pervitin laput suihinsa ennen linjojen ylitystä, eipä löytynyt sellaisia vihulaisia, jotka olisivat heitä kiinni juosseet tai hiihtäneet. Luoteja osasivat myös väistellä he, jotka saivat syödä muutaman Pervitin lapun piristeeksi. Pervitiniä oli ollut myös pillereinä.

Tuhoojapartioita, häirintäpartioita

Tarunhohtoisten kaukopartiomiesten tärkein tehtävä oli tiedustelu. Niissä oli ollut rauhallista tiedustelua ja väkivaltaista tiedustelua. Tiedustelumatkoilta linjojen taakse saattoi partiomiesten mukaan Suomeen joutua myös, joku onneton neuvostosoturi.

Myös tuohoamista harrastivat kaukopartiomiehet. Neuvostoliiton merkittäviä elämän lankoja olivat olleet Muurmannin rata ja Argangelin rata. Liittoutuneitten rahakas sotakaveri USA toimitti jatkuvasti suurin laivasaattuein materiaalia Muurmanskiin. Sitä lähti sieltä eteenpäin Neuvostoliittoon monin pitkin, raskain junakyydein.

Kaukopartiosissit kävivät häiritsemässä toistuvasti Neuvostoliiton elämänlankain monien junain rahtiliikennettä ja rataa vastaan kohdistunein tihutöin. Joitakin kertoja Neuvostoliiton elämänlankaratoja oli paukautettu irtipoikki pitkältä matkalta ja lihavia, raskaita sotamateriaalijunia oli saatu suistettua kiskoilta.

Merkittävä tuhoamisisku oli tehty suomalaississien toimesta Petrovski Jamiin. Siellä oli sijainnut eräs Neuvostoliiton huoltokeskus. Huoltokeskus oli kerrattain tuhottu.

Häirintään liittyvästä käynee esimerkkinä tapaus, jossa ryhmä sissejä oli seikkailut Vienassa. Kyseisellä partiomatkalla sisseillä oli tiedustelun lisäksi ollut tehtävänä siirtää pieni määrä erään syrjäisen pienen vienalaiskylän ihmisiä paikasta toiseen ja jättää heidät sitten sinne uuteen paikkaan ihmetteleen.

Kävelymatkan aikana päälle oli noussut vesisade. Eräs nuorukaississi oli ajatellut olla herrasmies. Hän oli antanut takkinsa erään viluisan näköisen karjalaismummon harteille. Eromispaikassa hän oli alkanut kieltä taitamattomana nätisti nyiskelemään mantteliaan mummon harteilta. Karjalaismummo oli kellahtanut selälleen ja alkanut kääriskellä kolttunsa helmoja ylöspäin. Paluumatkalla kohteesta oli kauan aikaa muistutettu ja kiusattu onnetonta sissiä sangen iäkkäästä morsiammesta.

Sitä mitalia jäi puuttumaan

Tyrnävän veteraanikirjassa on viime sodissa mukana olleitten kuvia. Siellä on monien joukossa esimerkiksi myös veteraanit: Pasanen, Markus ja Tjäder. Olavi Pasanen ja Olavi Markus muistelivat Iikka Tjäderin olleen kuin mallisotilaan. Sotilasta kiitettiin ansioistaan. Ne ovat sotilaalle tuhottuja vihollisia ja/tai tuhottua viholliskalustoa.

Tjäderin Iikan muisteltiin olleen myös kaikin puolin kivan, mukavan ja luotettavan aseveljen. Olavit olivat sitä mieltä, että liian vaatimattomasti oli Tjäderiä palkittu, kun hänelle oli annettu niitä samoja mitalaleita, joita oli yleensä jaettu miehille kannustus – ja muistomitaleina. Olavien mielestä Iikka Tjäder oli sotilaana ollut paljon yläpuolella tavallisten. Iikan olisi kuulunut saada viime sotien sotilaan arvokkain mitali eli Mannerheimin ristin mitali!

Iikka Tjäder oli ollut samankyläläinen tarinani Olavi Pasasen kanssa. Iikka oli ollut pari vuotta Pasasta vanhempi. Iikka oli menettänyt jatkosodassa vasemman jalkansa polven yläpuolelta. Hänestä oli tullut jalkapuoli sotainvalidi. Sellaisia kohtaloita oli ollut paljon viime sotien seurauksena.

Sissipatajoonan perinnejuhlat

Sissipataljoona 3 oli ollut merkittävä pohjoispohjalainen sotilasosasto. Se perustettiin kesäkuussa 1941 Limingassa. Sen perusti Raahen suojeluskuntapiiri. Niinä aikoina asevelvollisuus ja kutsunta-asioita hoitivat suojeluskuntapiirit. Liminka kuului Raahen suojeluskuntapiiriin. Oulussa oli oma Oulun suojeluskuntapiiri.

Siksikin tuon pataljoonan perustaminen oli ollut merkittävä ja näkyvä lakeudella, koska siihen määrättiin noin 1000 miestä harvaanasutulta lakeudelta. Alueitten rajaus, mistä asevelvollisia tuli sissipataljoona 3 ei ollut tiukkarajainen. Sissipataljoona 3 sai jatkosodan aikana miehiä lisää myös muista maakunnista ja suojeluskuntapiireistä.

Sissipatajoona 3. lakkautettiin kesän 1943 aikana. Armeijassamme oli sota-aikana lähes jatkuvasti uudelleenjärjestelyjä. Tuokin alkujaan Limingan lakeuden miesten oma alkuperäinen sissipataljoona liitettiin 15. prikaatin 1. pataljoonaan.

Myöhemmin monet sissipataljoona 3:ssa palveleet alkoivat muistella menneitä. Perustettiin esimerkiksi Sissipataljoona 3 perinneyhdistys. Se on kokoontunut jo kymmeniä vuosia kesäisin perinnejuhlaansa lakeuden kunnissa. Sissipataljoona 3:n perinnepäivään kuuluu nykyisin myös kirkkopyhä.

Tyrnävän uuden ja tilavan nuoriseurantalon, Seurojentalon valmistuttua 1960-luvun alussa. Se vilkastutti entisten sissien ja viime sotiin osallistuneitten sekä vanhoista asioista kiinnostuneitten Sissipataljooona 3:n perinnepäivän vieton kiinnostusta.

Ehkä sodasta vierähtänyt aika saattoi vaikuttaa perinnepäivä kiinnostukseen? Kohta sodan jälkeen monilla oli ollut jokapäiväiseen toimeentuloon liityviä kiireitä, jotka veivät kaiken ajan. Paljon oli myös sodissa mukana olleita rauhan miehiä, joita ei kiinnostanut rauhan aikana mikään sotaan liittyvä tai sodan muistelu.

Sodan muistelu vaikutti toisten mielestä kuin liian lapselliselta aikuiselle miehelle. Sen nähtiin myös olleen liian sotaa, väkivaltaa ja tappamista ihannoivaa. Sotiin liittyi myös kovaa propagandaa. Se on aina ollut asioita tieten tahtoen vääristelevää.

Monien mielestä piti elää rauhan päiviä, kun niitä saatiin elää. Elää saamaamme rauhaa sodissa menettyjen vuosien korvauksena. Niihin eivät kuuluneet esimerkiksi sotaosastojen perinnejuhlat ei sodan, tappamisen ja väkivallan muistelu. Tavallisesti sotavuosien jälkeistä aikaa elettiin maaseudulla kovan työnteon merkeissä.

Ei ollut aikaa, ei kiinnostusta sodan muisteluihin. Turhanpäiväisinä ajanhaaskauksina niitä pidettiin kauan. Rahaa ja vapaa-aikaa oli ennen myös vähän. Ei ollut autojakaan, joilla olisi ajeltu juhlimaan. Hyvin hoidetun suomalaisen ulkopolitiikan ansiosta saimme todellisuudessa elää rauhan aikaamme. Sitävastoin sotimisten ja propagandan takia oli meiltä poloisilta suomalaisilta mennä rauha sekä valtiollinen itsenäisyys.

Ajan myötä ja sotakärsimysten, muistojen himmentyessä osa sisseinä sodassa palvelleista, perinneasiasta kiinnostuneista tai veteraanien sukulaiset, tuttavat alkoivat osallistua lakeuden sissipataljoonan perinnejuhlaan. Ne olivat olleet vuosituhansien vaihtuessa useita vuosia suosittuja. Luonnollisesti entiset kaukopartiomiehet eivät juuri itse enää osallistu Sissipataljoona 3 perinnejuhliin. Esimerksi vuonna 1920 syntynyt, jos eläisi, hän olisi tänään (2016) jo 96 vuotias.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Nyk%C3%A4nen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissipataljoona_3_(jatkosota)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_III_armeijakunta_(jatkosota)

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/kesa13/sissit.htm

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/02/kiestingin-kelirikkotaistelut-kevaalla.html

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1962/Kansa_Taisteli_12_1962.pd

https://www.avi.fi/web/avi/-/kuulkaamme-veteraanitarinoita-ennen-kuin-niita-ei-kuule-pohjois-suomi-#.V_thKyQ37IU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiehim%C3%A4njoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaukopartiotoiminta

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274199?utm_expid=13459684-4.RRlTebaMRfebWecrdbt9Ow.0&utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.fi%2F

http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatlietzen_antero_-_prikaati_15_muistelma.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_pommitukset

Nykänen, Heikki: Sissisotaa: sissipäällikön muistelmia jatkosodasta ja Lapin sodasta. Helsinki: Alea-kirja, 1983.

tuolta löytyy suoja sissille
tuolta löytyy suojaa sissille
kaukopartio palaa kotiin
kaukopartio palaa kotiin

Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Suomen sodalta alkoi autonomian aika

FM Mauri Junttila

Suomen vuosien 1808-1809 sota

Vuosien 1808-1809 Suomen sota oli osa europpalaista suurvaltapolitiikkaa. Sodassa Ruotsi menetti Itämaansa Venäjälle. Venäjän autonomiassa tulimme kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Niinä aikoina Euroopan vahva mies Ranskan keisari Napoleon Bonaparte halusi myös Ruotsin mukaan ns. mannermaasulkeemukseen eli saartaa Englanti saarelleen yksinään kaiken ulkomaankaupan suhteen.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf epäröi kyseistä asiaa. Vakuuttaakseen asiansa tärkeydestä Ranskan keisari Napoleon Bonaparte kehoitti liittolaistaan Venäjän keisari Aleksanteri I vauhdittamaan Ruotsia mukaan kauppasaartoon sotaretkellä Suomeen.

Venäläiset marssivat 21.2.1808 Kymijoen yli. Eli, he ylittivät siellä talvipakkasessa Ruotsin itärajan. Venäjä miehitti kyseisessä sodassa Suomen. Miehitys jäi pysyväksi. Sodan alussa venäläisillä ei ollut tarkoitusta miehittää Suomea, vaan ainoastaan pelotella sotaretkellä Ruotsi mukaan Englannin vastaiseen kauppasaartoon.

Suomen sodan monista Suomessa saavutetuista ruotsalaisvoitoista huolimatta sodassa kävi siten, että ruotsalainen sotaväki perääntyi lähes koko ajan. Ja, se poistui sodan seurauksena pois Suomesta Tornion kautta. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet taistelut venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kesken oli käyty Pohjois-Ruotsin puolella Skellefteåssa 15.5.1809 ja Härnöforssissa 5.7.1809.

Suomen sodan viimeinen taistelu Suomen alueella oli käyty myöhäissyksyllä 21.11.1808 Pohjois-Pohjanmaalla Rantsilan Kerälänkylässä. Suomen sodan rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken oli allekirjoitettu niinkin myöhään, kuin vasta 17.9.1809 Haminassa.

Ruotsin armeijan tappion eräänä syynä voi arvella olleen heidän sotaväen perinteisen muonanhankintavan. Vanhaan aikaan armeijat hankkivat muonansa ympäristöistään. Monet varhaisemmat Ruotsin käymät sodat olivat tulleet kalliiksi Ruotsin Itämaalle eli Suomelle. Hallainen, monien katovuosien Suomi oli entuudestaan tarkkaan koluttu tyhjäksi. Kylien vanhimmat saattoivat kertoa tarinoita, että vanhempaan aikaan kylien vanhat olivat kuulleet tarinoita pullukka sikapossuista ja raskaista tähkäpäistä.

Ilman oikeaa ruokaa, lähes pelkän viinan ja oluen voimalla sotineille ruotsalaisille tulivat vaivaksi monet kulkutaudit ja tappavat sairaudet. Ne niittivät julmaa satoaan.

Eivät venäläissotilaat olleet silloinkaan erityisen hyviä ampujia. Vänrikki Stoolin runojen Suomen sodan kuuluisan soturin Sven Dufvan kohtaloksi tuli Koljonvirralla rintaan osunut tappava harhaluoti. Suomalaissyntyinen soturi Sven Tuuva kaatui siellä Ruotsin värien ja – kuninkaan puolesta.

Venäläiset sitä vastoin olivat lähteneen talviselle sotaretkelleen Suomeen runsain muonavaroin. He eivät yleensä uskoneet löytyvän ruokaa rutiköyhästä Suomesta. Venäläisten, Venäjältä mukana marssineet muonakolonnat olivat olleet raskaita ja pitkiä. Heidän huoltonsa toimi hyvin koko sodan ajan.

Talvella (v.1808) sotaretken alkaessa oli ollut helppoa kuskata suurilla rekikolonnilla muonaa keisarin suurista varastoista venäläissotilaille ja heidän hevosilleen. Kohta venäläissotilaat alkoivat kuljettaa ja kuljetuttaa muonaa Vienanmeren pohjukasta Kantalahdesta Ouluun. Sieltä on useita ikivanhoja kauppareittejä Suomeen.

Maaliskuussa 1809 Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuutta Venäjän keisarille Porvoon valtiopäivillä. Samalla tämä jalosukuinen, Hänen Ylhäisyytensä Venäjän keisari Aleksanteri I luki juhlallisen hallitsijavakuutuksensa suomalaisille. Keisari lupasi valtiopäivillä suomalaiset kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Jalomielisen ja korkeasti sivistyneen keisari Aleksanteri I lupaus piti paikkansa.

Autonomiassa Suomella oli laaja itsehallinto. Suomalaiset olivat kuin itsenäinen kansakunta. Asemamme autonomiassa alkoi heikentyä vasta kaukana 1800-luvun lopussa panslavismin eli venäläistämisen myötä. Kyseistä toimintaa seurasivat I ja II sortokausiksi sanotut raskaat ajat Suomessa.

Suomen sodan jälkeen suomalaiset kokivat taloudellisen nousun. Sahateollisuus eli nousukautta. Höyryvoiman kehittyminen 1800-luvulla vaikutti lankkujen, parrujen sahatavaran sahaamiseen sekä laiva – ja nouseviin, lisääntyviin rautatiekuljetuksiin. Puutavaraa meni rajattomasti vientiin. Suuret maailman purjelaivamaat ostivat kilvan suomalaista tervaa. Sitä toimitettiin Pohjanlahden satamakaupungeista.

Lasi – ja kaivannaisteollisuus alkoivat myös kehittyä ja niitä alkoi nousta hiljalleen enenevästi Suomeen. Jo, autonomian alkuajoista lähtien suomalaisten asuintaloihin erityisesti kaupunkilaisten, alkoi tulla lasi-ikkunoita ja savuhormeja. Surkeat, synkät, pimeät, nokiset savutupa-asumukset alkoivat hiljalleen jäädä historiaan jo 1800-luvun alusta myös maaseututaamista.

Porvoon valtiopäivien yhteydessä Venäjän keisari jäädytti ruotuväkilaitoksen Suomesta. Se sinänsä oli jo suuri helpotus jatkuvasti sotaa käyneelle pienelle köyhälle, jatkuvista sodista rasitetulle suomalaiskansalle.

Elpyminen näkyi siinäkin, että saimme oman markan 1860-luvulla. Se oli vahva merkki taloudellisesta noususta hyvinvoipana autonomiana. Kansakoulut alkoivat opettaa suomalaislapsia suomenkielellä uuden keisarillisen kansakouluasetuksen myötä.

Kohta Suomen sodan jälkeen suomalainen kulttuuri alkoi kokea vahvaa nousua. Elettiin kansallisen heräämisen aikaa. Eihän suomalaista kulttuuria vielä ollut edes varhaisemmin ollut.

Entinen isäntämme Ruotsi oli ollut kiinnostunut vain sodista ja sotimisista. Esimerkiksi Kustaa II Adolfin tytär kuningatar Kristiina oli yrittänyt sivistää ruotsalaisia. Hän tilasi ranskalaisen matemaatikko filosofin Rene Descartesin (31.3.1596 – 11.4.1650) hoviinsa. Mutta, niin kävi ikävästi, että tämä filosofi parka kuoli melko pian nähdessään Tukholman kulttuurin ja henkisen tilan.

Vakaasti ”Walhalla uskoisia” olivat ruotsalaiset. Ihannoivat elämää, jota on esillä esimerkiksi brutaalissa tv sarjassa Viikingit (v. 2016). Ei ruotsalaisilla ole kulttuuria kuin on esimerkiksi Leo Tolstoi, Igor Stravinski tai Pjotr Iljitš Tšaikovski – ei muitakaan. Poikkeuksellisen sivistymätöntä kansaa  ovat ruotsalaiset.

Suomen suuriruhtinaskuntana aloimme saada suomalaisia kansalliskirjailijoita ja – kuvataiteilijoita. Tosin he olivat kauan ruotsinkielisiä, ruotsiksi kirjoittavia. Joten, suomalainen ja suomenkielinen kulttuuri sai odotuttaa vielä hyvin, hyvin kauan.

Nuorisoseura-aate alkoi nostaa päätään autonomiassamme. Monissa pitäjissä alkoi toimia monenlaisia nuorisoseurojen harrastuspiirejä. Yleisiä kirjastoja perustettiin kaikkiin suomalaisiin kuntiin. Niistä sai lainata kirjoja tai käydä niiden lukupiireissä.

Raittiusaate alkoi kohota ja toimia entisen ruotsalaisperäisen juopottelun ja huonon elämän vastavoimaksi. Luterilaisen kirkon herännäisliikkeet voimistuivat ja elpyivät uudelleen 1800-luvulla. Ne alkoivat myös toimia vastavoimana alkoholismille ja siihen liittyville huonoille tavoille. Alettiin esimerkiksi pitää uskovaisten ja muiden hartaiden kotiseuroja sunnuntaisten kirkonmenojen lisäksi.

Elämä Suomessa oli niinä aikoina kuin lähes yhtä juhlaa, kun sodat, väenotot ja sotaverot loppuivat. Jopa kahviakin saimme juodaksemme. Vielä, melko harvinaista kahvi yleensä oli vielä 1800-luvulla. Sitä tosin oli ollut Ruotsissa jo kaukana 1600-luvun lopulla. Tosin sen käyttö oli välillä ollut useita kertoja täysin kiellettyä Ruotsin valtion toimesta.

Ikävyyttä ja harmia meille suomalaisille toivat 1800-luvun monen monet hallavuodet tappavine kulkutauteineen. Niitä oli ollut esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830. Suuret nälkävuodet vuosina 1864 -1867 olivat olleet katasrofi Suomessa.

Näytti jo, että Suomen kansa elää matkansa päätä. Muualla, esimerkiksi Venäjän mustan mullan alueilla ei tunnettu viljapeltojen halloja. Pohjois-Ameriikan USA:n lihavilla preerioilla olisi ollut silloin katovuosinakin määrättömästi leipäviljaa. Niinä aikoina esimerkiksi Venäjä ja USA kasvattivat jo kuin kilvan viljaa myyntiin.

Viljan kuljettamiset nälkää näkeville suomalaisille eivät luonnistuneet silloin. Höyrylaivojakin oli silloin, mutta talvimerenkulkua ei juuri ollut. Sekin oli haittansa, kun nälkä koetteli kansaa pahiten juuri talvisin.

Välinpitämättömyyttä oli myös ollut hallinnon taholta. Aatelisto ja papisto elivät lihapatojensa äärellä tietämättöminä rahvaan nälästä. Oli myös ajattelua, että jos ei sota tapa, niin nälkä tappaa. ”Tyhmiä yleensä olivat olleet, kun syntyivät rahvaaseen kärsimään nälkää, vilua ja kulkutauteja”; tuumailivat lihapatojensa äärellä elävät!

Välinpitämätöntä oli suhtautuminen rahvaaseen. Rahvasta halveksittiin. Esimerksi Suomen sodan runoilija runoili halveksien Ruotsin värien puolesta kaatuneesta Sven Dufvasta. Surmanluoti ei voinut edes osua Sven paran heikkoon päähän!

Väkimäärät lisääntyivät vähäisten kaskimaiden ja hallaisten soiden Suomessa. Maanviljelys eli ruuan tuottaminen oli heikkoa. Tulivat monien vuosien hallat. Vilja- ja heinäsatojen menetykset olivat joinakin hallavuosina olleet täydellisiä Suomessa.

Niinä vanhoina 1800-luvun aikoina alkoi esiintyä siirtolaisuutta Ameriikkaan. Ihmisiä lähti puutetta pakoon esimerkiksi Pohjanmaalta. Tavallaan siirtolaiseksi lähtöä voi kuitenkin pitää jonkinmoisena 1800-luvun elintason nousun merkkinä. Kun, matkusti esimerkiksi Puolangalta, Ristijärveltä, Kajaanista, tai Vöyristä Ameriikkaan. Siitä tuli suuria kustannuksia. Laivaliput sinne olivat olleet arvokkaita.

Vaivansa 1800-luvulla oli myös voimakas rikollisuuden lisääntyminen erityisesti Savossa ja Pohjanmaalla. Juopottelevat, tappelevat, varastelevat ”Härmän häjyt” kylvivät kauhua ja pelkoa ympäristöihinsä. Olisiko heidän uhonsa takana ollut osaksi vuosisataista ruotsalaisuuden vaikutusta? Häjyt asettuivat kaiken yläpuolelle – yli-ihmisiksi. Niinhän ruotsalaisetkin sanovat itsestään, että ”bättre folk”. Eli hekin näkevät itsensä kuolevaisten yläpuolella.

Suomen sotaa kulki Temmeksenkin kautta

Usein on verrattu Suomen sotaa ja isoavihaa keskenään. Erilaisia ne olivat. Eivät ne olleet vertailukelpoisia. Esimerkiksi isonvihan aikana (vv. 1714-1721) säätyläiset ja sotaväki pakenivat juosten ”pää kolmantena jalkana” emämaa Ruotsiin. Suomen sodan aikana (vv. 1808-1809), Suomessa sotinut ruotsalaisarmeija perääntyi välillä kovastikin taistellen Tornion kautta Ruotsiin.

Isonvihan aikana venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa. He hävittivät ja polttivat kaiken esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta. Surmasivat heidät, jotka saivat kiinni. Paljon he veivät suomalaisia vangeikseen Venäjälle. Rahvas pakeni syvien metsien piilopirtteihin.

Temmeksellä ei ollut Suomen sodan taisteluja, mutta monissa lähikunnissa tapeltiin ja lujaa, verissäpäin. Temmeksen kautta kulki sekä ruotsalaisia sotilaita että venäläistä sotaväkeä. Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotilassairaala Kirkko – Pekkalassa. Muistomerkin siellä kuolleille Ruotsin armeijan sotilaille, Temmeksen kirkkomaalle puuhasi vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulun rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Monin paikoin oli Suomen sodan kulkureittien varsille hakattu ampumalinjoja tykeille ja kivääreille. Myös Temmeksellä oli hakattu ampumalinjoja. Sotaväkeä oli kulkenut siellä Rantsilasta Mankilankylän kautta ns. paaritieksi sanottua tai toista tietä joka kulki Rantsilan/Temmeksen Kärsämänkylän kautta Yli-Temmekselle.

Paaritie nimen alkuperänä sanotaan olleen kahden peräkkäin kulkeneen hevosen välissä olleet aisoja muistuttavat kantopuut, joiden päällä oli kuormaa. Peräkkäin kulkevilta kantohevosilta on odotettu samantahtista askeltamista. Purilas oli ennen ollut tiettömien seutujen ja huonojen teiden hevoskuljetusväline. Se oli karkeasti nähtynä ollut kuin kärryt ilman rattaita ja kunnollisempaa kärrynlavaa.

Vanhojen aikojen Temmesläisellä isoisäni isoisällä Juho Jaakonpoika Sillankorva Junttilalla (vv. 1790-1856) oli ollut seikkailuja Suomen sodan aikana. Hän oli niinä aikoina, vuonna 1790 syntyneenä, ollut 18 – vuotias nuorukainen.

Silloin, noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai, siellä Vitalin talossa majailleitten venäläissotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin saunaan. Vitali on ikivanha temmesläinen maalaistalo. Talon nimi Vitali on samanlainen kuin on venäläisen miehen etunimi.

Silloin, kesällä 1808 siellä oli majaillut venäläistä sotaväkeä. Erään tarinan mukaan venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon vangiksi. Suomen sodan aikana venäläiset olivat ottaneet vain vähän vankeja. Sitävastoin isonvihan aikana vangiksi ottamiset olivat olleet suurta. Voi ajatella, että Suomen sodan aikana olivat ottaneet jonkin verran vankeja työmiehiksi eli raivaamaan ampumalinjoja tykeille ja kivääreille tai silloisten huonokuntoisten teiden korjauksiin sekä rakentamisiin.

Kerrotaan, että tapahtuneen vangitsemisen johdosta Juhon leskiäiti oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin Hilden s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli aiemmin toiminut ruotsalaisten armeijapappina ennen Temmeksen kappalaiseksi ryhtymistään. Oli arveltu, että hän entisenä sotilaspappina osaisi lähestyä oikein venäläissotilaita.

Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Hän oli maininnut sitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna venäläisiltä sotilailta melko pian.

Siitä ei ole tarkempaa tietoa, että miksi Juho oli joutunut vangiksi? Olisiko hän vain ollut väärään aikaan väärässä paikassa? Ehkä temmesläisten poikaporukka oli seurannut venäläisten sotilaiden touhuja Temmeksellä. Olisivatko pojat keskenään varsin ”mongertaneet venättää”? Muuan suurikokoinen kasakka ei tykännyt siitä. Piti sitä pilkantekona. Suuri, raskas koura oli tarttunut Juhoa niskasta. Juhoa vietiin ja lujaa. Hänet nakattiin pönkän taakse Vitalin saunaan.

Silloisessa pakotilanteessa Juho oli otaksuttavasti joutunut pakoileen jonkin aikaa. Kesäaikaan ei ollut juuri pelkoa menehtymisestä metsiin tai pelkoa nälkäkuolemasta. Pieni Temmesjoki oli ollut kalaisa. Seudulla oli suuret määrät pieniä kalaisia järviä ja lampia. Rantsilan Mankilankylän pienehkö Mankilanjärvi oli ollut sangen kalaisa. Metsämarjojakin alkaa olla kesäisin jo heinäkuussa. Sienillä, hilloilla ja mustikoilla elää jo viikkotolkulla.

Voi ajatella, että hänellä oli ollut mahdollisuuksia välillä myös syödä veden ja metsän antimien lisäksi vähäisessä määrin: kananmunia, sikapossua, leipää, maitoa, viiliä, voita ja juustoa. Ehkä hänen tuleva puoliso samanikäinen temmesläinen Brita Haapa – Perttula saattoi kuljettaa pieniä määriä ruokaa Juholle piilopaikkaan? Brita oli ehkä koiransa kanssa auttanut Juhon pakoon pönkän takaa Vitalin saunasta?

Noiden Juhon seikkailu – ja vangiksi joutumis tapauksien voi nähdä tapahtuneen kesän 1808 aikana. Silloin, siellä oli liikkunut ruotsalaisia ja venäläisiä sotilaita. Esimerkiksi Siikajoen taistelu oli ollut 18.4.1808. Revonlahdella oli sodittu 27.4.1808. Pulkkilan taistelu oli ollut 2.5.1808. Rantsilan Kerälänkylässä olivat ottaneet yhteen 21.11.1808. Se olikin ollut viimeinen Suomen sodan taistelu Suomen alueella.

Suomen sodan jälkeen esimerkiksi Temmes sai olla täysin rauhassa molempien maiden sotilailta. Suomi jäi Venäjän autonomiaksi. Ei venäläisillä ollut mielenkiintoa esimerkiksi muutaman nuorukais Juhoon tai pieneen Temmekseen.

Molempien vihollismaiden sotajoukot olivat ylittäneet kohta Rantsilan taistelun jälkeen Oulujoen. Se oli haluttu ylittää ennen Oulujoen jäätymistä. Oulun kaupunki luovutettiin niinä aikoina venäläisille.

Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (vv. 1790-1856) oli elänyt elämänsä maanviljelijänä Yli – Temmeksen Sillankorvassa. Hänen muistetaan olleen taitava käsistään. Hän oli osannut puusepän, suutarin ja räätärin töitä, mahdollisesti myös sepän töitä. Hän oli ollut osaava maanviljelijä. Juho oli ollut peltojen raivaaja ja osaava suoviljelijä. Juhon mainitaan olleen salvuumies. Se saattoi tarkoittaa hevosten, lampaiden, sikojen ja sonnien kuohitsemista? Salvaamista oli myös hirsiveistäminen, että niistä voitiin rakentaa hirsiseinää. Seinähirsien päihin veistettiin salvokset, että ne asettautuivat, limittyivät tiukasti ja tukevasti talon hirsiseinään nurkaksi.

Juhon ansiosta Sillankorvan peltoala laajentui. Talosta tuli merkittävä maatalo peltoineen, heinämaineen, lehmineen, hevosineen lampaineen ja possuineen. Ehkä Juhonkin ansiota oli se, että Temmeksen kuntavaakunassa on kuvattuna maitokiulu?

Käsistään tekevä Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila oli veistäny Temmeksen kirkkoon nätin saarnastuolin kaikukatoksen 1840-luvulla. Hän oli myös lahjoittanut Temmeksen kirkkoon metalliset virsien numerot. Ne olivat olleet käytössä kauan.

Suomen sodan (1808-1809) jälkeen Juho sai paneutua rauhassa Sillankorvan maanviljelystöihin. Hän sai paneutua rauhassa myös mieluisiin seurakunnallisiin puuhiinsa.

Pienempiään ja heikompiaan kiusaava ja ruokaa ja hevosen heiniä ryöstävä, väkisellä ottava Ruoka – Ruotsi häipyi rajan taakse. Eivät he enää häirinneet raskaine ruokaveroineen esimerkiksi Temmeksen Juhoa eikätkä muitakaan suomalaisia. Eivät Juhon ikäluokkia häirinneet myöskään uuden isännät. He tuumailivat suomalaisista, että ”eipä voisi enää vähemmän kiinnostaa”.

Kaukana pahasta maailmasta elettiin Temmeksellä. Rauhaa ja rakkautta ja ystävällisyyttä oli vain Juhon elinympäristöissä Suomen sodan seikkailujen jälkeen.

Lähteitä:

http://www.romppainen.net/pvsusoyl08.pdf

http://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/suomen-sota-1808-1809

http://www.edu.fi/kilpailut_ja_teemapaivat/1809/paivanavauksia/luterilaisen_kirkon_vaikutus_suomalaiseen_kulttuuriin_ja_kansalliseen_kehitykseen

http://www.itasuomenkoulu.fi/media/kv2/autonomianaika.htm

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/suomen-sota-vuosina-1808-1809/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.tieteessatapahtuu.fi/017/syvaoja.htm

http://www.suomenrahapaja.fi/fin/about_money/the_history_of_finnish_money

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahvi

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdfhttp://www.ouka.fi/oulu/ppm/suomen-sota

http://www.taivaannaula.org/2011/02/26/vakivallan-historia/

http://www.elisanet.fi/apila/SP/Oulu.htm

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

Koljonvirralla Ruotsin värien ja kuninkaan puolesta sotinut ja menehtynyt sotilas
Koljonvirralla Ruotsin värien ja kuninkaan puolesta sotinut ja menehtynyt sotilas Sven Tuuva
Korkeasti sivistynyt jalo Venäjän keisari Aleksanteri I
Korkeasti sivistynyt jalo Venäjän keisari Aleksanteri I

Löydä halvat lennot tuhansien lentoyhtiöiden ja matkasivustojen valikoimista momondo.fi

Syystöitä, syyskyntöjä

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

Kaskenpolttoa
Kaskenpolttoa, viertämistä
Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946
Viikatteen teroitus:
postimerkki vuodelta 1946
Suomenhevonen ori
Suomenhevonen ori
Joukkosidontapaikka (JSP) siellä jossakin
Joukkosidontapaikka (JSP) siellä jossakin.
asevelitalon hirsien numerointia ennen lähtöä sieltäjostakin
asevelitalon hirsien numerointia ennen lähtöä sieltä jostakin